Perämeren kalastajien hätähuuto

Suomen ammattikalastajien määrä on putoamassa jo alle kuudensadan ja keski-ikäkin lähestyy kuuttakymmentä vuotta. Kehityksen syy on yksinkertainen: kalastus ei elätä. – Uutta hallinnon ahaa-elämystä: mestarititteliä ei voi syödä. Perämerellä v. 2007 aloitetun hylkeiden ravintoselvityksen alkuvaiheessa jo löydettiin istutuskalojen Carlin merkkejä vatsasta. Niiden pääasiallista ravintoa ovat muikku, siika ja silakka, mutta merkit todistavat taimenen ja  lohenkin kuuluvan ruokavalioon.

Tuskin kenelläkään on tietoa hyljekannan suuruudesta. Jos on, he eivät ainakaan sitä kerro. Jokainen kalastaja tietää, että määrä on liian suuri ja terve kanta lisääntyy joka vuosi. Oulun erämessuilla ao. virkamiehet eivät tienneet Perämeren hylkeiden määrää, mutta he kertoivat ruotsalaistiedoista, joiden mukaan niitä olisi 5 000 – 6 000. - Todellinen määrä lienee reilusti yli 20 000.

Särkiä ja muita vähempiarvoisia kaloja on jo Maakallassa saakka. Räjähdysmäinen lisääntyminen heikentää rannikon veden laatua. Samalla siikasaaliit ovat romahtaneet muutamassa vuodessa.

Sähkölaitokset estävät lohien nousun pohjoisen kutujokiin. Sähkön myyntivoitto-varoja sijoitetaan mm. Venäjälle 2,7 miljardia ilman investointisuojaa. Jos valtion omistamien laitosten voitoista rahoitettaisiin vaelluskalojen nousureittien rakenta-mista, investoinnit tulisivat nopeasti takaisin mm. kalastusmatkailu- ja verotuloina. Investointi hyödyttäisi koko Pohjanlahden rannikkoa ja Suomea matkailumaana.

Kustaa Vilkunan verotustiedoista keräämien lukujen mukaan Tornionjoen lohisaaliit olivat n. 350 t/vuosi. Kemijoesta myytiin lohta n.160 t vuodessa. Pohjanlahden rannikon lohisaaliiden määrä on ollut varmasti moninkertainen jokiin verrattuna. Tänä vuonna Tornion ja Muonionjoen saalis on yhteensä 5 tonnia.

Tilastojen mukaan kalastustulot ovat pienentyneet vuodesta 1980 lähtien. Vaikka tulo jakautuu yhä harvemmalle, tilit ovat huonommat kuin koskaan. Elämme eräässä maapallon vesistörikkaimmassa maassa, mutta silti ruokakalan tuonti kasvaa vuosi vuodelta.

Puhdas vesi on tärkein luonnonvaramme, mutta silti maa-alueiden suojelu on saanut hysteeriset mittasuhteet. Suojeluohjelmien toteutus vaatii vuosittain enemmän varoja kuin niiden hankinta, vaikka luonto ja oma elinympäristömme ei siitä juurikaan hyödy. Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomionsa suojelukustannuksiin. Valtiolla ei ole enää varaa vesien suojeluun, mutta järjenvastaisiin projekteihin sitä on löytynyt miljoonia euroja. Hyvä esimerkki on Keski-Pohjanmaalta Finn Fischermann- veneprojekti, jossa ”poltettiin” rahaa ilmeisesti pitkälti yli miljoona euroa. Projektin epäiltiin perustuvan alusta saakka tavoitetta palveleviin johtopäätöksiin.

Noin vuosikymmen sitten troolikalastajat olisivat puhdistaneet veloituksetta Lestijokisuun merialueelta särkikantaa. Länsi-Suomen ympäristökeskus näytti valtansa ja esti työn verukkeella, että särki on taimenen ruokaa ja samalla menevät arvokalatkin. Nyt ns. roskakalakanta on paisunut niin, ettei sen leviämistä kyetä hallitsemaan millään. Leviäminen avomerelle päin jatkuu noin puoli mailia vuodessa. Särjen, kiisken ja lahnan levinneisyysalue ylettyy Himangalla jo Siikahulluun eli reilut kymmenen kilometriä Sautinkarilta merelle. Silti taimenkanta ei ole ainakaan vahvistunut.

Hyljekorvauksia maksetaan kalastustulojen mukaan. Kalastaja, jolla on paljon kalatuloja, saa myös paljon hyljekorvauksia, mutta kalastaja jolta hylkeet ovat syöneet koko saaliin, jäävät ilman korvauksia.

Veden laadun merkitys liittyy jokaisen elämään. Laatu ei parane sillä, että Metsähallituksen reviiriä laajennetaan ja kalastusta rajoitetaan. Kalastus vähentää myös roskakalakantaa. 

Mitä valtiovalta aikoo tehdä vesistöjen tilan,  hylje-,  arvo-  sekä roskakalakantojen ”ennallistamiseksi”? Järjen käyttö ei liene kiellettyä.

Alpo Ylitalo

Kokkola 2008-11-12

P.S.

Lue lisää:

http://tornionjoki.fi/simo/?p=&uid=&n=2