Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!
--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---
Haparoiva hallitusSuomea liitettäessä EU:n jäseneksi eräs käytetyimmistä perusteluista oli halvempi ruoka. Miten on käynyt? Unionin jäseninä syömme sen kalleinta ruokaa ja maataloustuoteomavaraisuus on historiaa. Lihaa on tuotu maahan jo pitkään, maitoa tuodaan jopa Ruotsista. Juustonvalmistajista kolme on ilmoittanut lomautuksista maitopulan takia. Etenkin pääministeri ja Kepu on tehneet ruoalla politiikkaa hinnan pudottamiseksi. Ne ovat elämöineet ruoan arvonlisäveron alennustarpeella sekä ruokahuollon omavaraisuudella. Tulisiko alennus pöytään, vai jäisikö se välikäsiin? Hallitus on toimillaan nostanut ruoan hintaa. - Se myi Kemira GrowHow:n norjalisille. Mukana menivät Siilinjärven ja Soklin ehkä maailman suurimman ja puhtaimman fosfaatti-esiintymän miljardien eurojen varallisuus. Pilahintainen kauppa nosti, apulannan hinnan lähes kolminkertaiseksi. Korkeiden apulanta-, sähkö- ja öljyhintojen vuoksi maataloustuottajat järjestivät mielenosoituksen Helsingissä. He luovuttivat osuutensa eli 4 % leivästä ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle. Siis alkutuottajan osuus leivän hinnasta on 4 %! Kepun vaatimus muutaman prosentin arvonlisäveron laskusta on lähinnä mautonta pilaa. Ministeri sai leipäpalan lisäksi viestin, jonka mukaan viljelijät jäävät tänä vuonna ilman palkkaa. Kysynkin äänestävätkö viljelijät Kepua, SDP:tä tai Kokoomusta päästyään mielenosoitus-matkalta kotiin? Koiviston valtakauden alkupuolella maatilojen määrä oli n. 230 000. EU-tukea hakevia tiloja on jäljellä hiukan yli 60 000. Kannattamattomien pienten tilojen määrä supistuu ja suurten tilojen omistajien keskuudessa ilmenee voimakasta sekä henkistä että fyysistä väsymystä. Konkurssiaalto alkaa olla todellisuutta. Kepu ja demarit ovat olleet vallassa lyhyttä katkosta lukuun ottamatta useita kymmeniä vuosia. Kokoomuksen tultua demareiden kaveriksi Holkerin hallitus syöksi maan historian syvimpään lamaan. Esko Ahon hallitus varmisti tuhon. Herrat on palkittu näkyvillä palkkiopaikoilla sekä arvonimin ja -merkein. Kemiallinen metsäteollisuus on kohta luisunut ulkomaalaisomistukseen. Näiden pörssiyhtiöiden Suomen raaka-ainehuollosta ovat erityisen huolestuneita pääministeri Vanhasen ohella ministerit Katainen, Pekkarinen ja Väyrynen. - Raaka-ainepulaa ei ole ollut, mutta ministerit haluavat Suomeen halpaa Venäjän puuta. Sen avulla on helppo pitää suomalaisen raakapuun hintaa matalana. Hallitus kutsui Esko Ahon joukkoineen apuun miettimään, miten teollisuus saisi halvalla lisää puuta. Keksintö oli verovapaus ja -huojennus. Ehdotus paljastui pian poliittiseksi kuplaksi, jota ministeri Sirkka-Liisa Anttilakin arvosteli Kannuksessa voimakkaasti. Subventointi antoi pörssiyhtiölle tilaisuuden pudottaa puun hintaa noin kolme euroa kuutiolta. Ylitarjonta polkee hintoja, mutta silti ministerit haluavat ylläpitää sitä. Metsäteollisuus on saanut puun tuotekehitys- ja hyödyntämismahdollisuuksien etsimiseen avustuksia tolkuttoman miljoonamäärän. Kun tuloksia ei ole syntynyt, on kysyttävä onko varat jaettu osinkoina. Nyt valtio rahoittaa Ahon työryhmää, jotta se keksisi pörssiyhtiöille uusia bisnesmahdollisuuksia. Tällaista on hallituksen yksityistämispolitiikka. Kun pankeilla menee hyvin, ne jakavat osinkoja omistajilleen. Mutta kun menee huonosti, tappiot maksatetaan kansalla. Poliitikot vähättelivät koko kevään ja kesän ongelmaa ja sanoivat, ettei se koske Suomea. Nyt vaalien alla alkaa konkretisoitua talousmiestemme näkemysten todenperäisyys. Alpo Ylitalo, Kokkola 2008-10-09
|