--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---

ALPOLLA ON ASIAA

Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:345713 kpl

Ajatuksia vaaleista

Äänestäneet toivovat vaaleilla valittujen päättäjien luotsaavan maata oikeaan suuntaan. Tietämättä mittausmenetelmien luotettavuudesta suunta on ollut hyvä, sillä äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan Suomen kansa on maailman onnellisin kansa. Löysivätkö äänestäjät nyt haluamansa päättäjät?

Uuteen eduskuntaan tuli naisia enemmän kuin koskaan Suomen historiassa. Nuorin valituksi tullut on vasta 24-vuotias opiskelija. Naisia on peräti 93, kun edellisessä eduskunnassa heitä on ollut 83. Eduskunnan keski-ikä on 46, kun se on ollut aikaisemmassa 47,3 vuotta. Valituiksi tuli kahdeksan alle 30-vuotiasta edustajaa. Vanhin kansanedustaja, Erkki Tuomioja, on syntynyt v. 1946. Kärki on tiivis, sillä kolme suurinta puoluetta sopii 0,7 prosenttiyksikön sisälle.

Ulkopolitiikka maatalous- ja talouspolitiikan tavoin jäi vähälle huomiolle siksi, että kansainvälisen politiikan puhutuimpia aiheita eli ilmasto- ja pakolaisongelmat ovat helppoja ja sopivia keskustelunaiheita spekulanteille. Niillä pelottelu tuo helppoja ääniä. Ilmastohössötys sai ikäviä piirteitä, kun moni lapsi alkoi pelätä maailmanloppua ja palasi itkien koulusta kotiin. Eikö ole vastuutonta luvata liikaa velaksi omien lasten laskuun tietäen, etteivät tulot riitä? Jos ilmastonmuutosta pitää pelätä, niin lapsille sälytetty raskas velkataakka ei huoleta ketään. - Tosin joidenkin samaa sukupuolta olevien parien osalta pelko on turhaa.

Yleensä vain politiikan aktiivit ilmoittavat edustamansa kannan, kun toiset äänestäjät verhoutuvat vaalisalaisuuden taakse. Jokaisen puolueen kannattajissa on niitä, joiden tekisi mieli tuomita pakolaisten vastaanotto ja osallistua ilmaston muutoskeskusteluun, mutta he arastelevat julkistaa ajatuksiaan. Kantansa ilmenee vasta äänestystuloksessa, muttei puolueisiin leimautuneina yksilöinä. Jatkossa liikkuvien äänestäjien määrä ja vaalitulosten muutokset kasvavat.

Perussuomalaiset saivat uuden jytkyn, sillä ilmastonmuutoksella ja pakolaispolitiikalla itseään jalkaan ampuneen suurimman puolueen kannatus jäi 17,7 prosenttiin. Kainostelematta ideologiaansa perussuomalaiset käyttivät hyväkseen kansan tyytymättömyyttä, kuten Soini teki vuoden 2011 vaaleissa. He tarjosivat anonymeinä esiintyneille kanavan olla rehellinen itselleen unohtaen aiemman puolueensa ideologian. Samoin varsinkin Oulun seudulla lasten seksuaalinen hyväksikäyttö syyllisti ns. pakolaisia.

Laajasti ylilyöntejä sisältänyt ilmastohysteria ja punaiselle lihalle vaadittu haittavero eivät tuoneet toivottua tulosta, vaan arkijärki oli todellinen vaalivoittaja. Tiedostusvälineille vaikeaksi muodostunutta vaalitulosta sävytetään kansalle vihervasemmiston nousuna.

Alpo Ylitalo

Kokkola 2019-04-23