Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!
--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---
Vastaus Tuomo Hirven
kirjoitukseen Keskipohjanmaassa 9.4.
Kokkolassa olemme kahden merkittävän ratkaisun Sote-alueen rajakehityksen ja uuden kaupunginjohtajan valinnan edessä. Tällä erää Sote-rajaukset lienevät selvät, mutta saavuttaaksemme yhteinäisen ja talousalueena voimakkaan, kaksikielisen maakunnan meidän on tehtävä yhteistyötä etelän ja pohjoisen lisäksi myös itään.
Tuomo Hirvi huomioi kirjoituksessaan perustellusti, miten Kalajokilaakson mahdollisuudet osana Keski-Pohjanmaata paranisivat. Sen sijaan osana Pohjois-Pohjanmaata ne voisivat heiketä ja pohjoispohjalaiset jäisivät Kuusamon ja Oulun ympäristökuntien armopalojen kerjääjiksi. Nämä ovat realistisia tosiasioita. Suurella alueella vaikutusmahdollisuudet maakuntakohtaisiin päätöksiin huononevat. - Katsottaessa mm. maakuntaviestin karttaa Kalajokilaakso on olennainen osa Keski-Pohjanamaata. Me kokkolalaiset varmistamme, että ovet ovat auki ja kynnykset matalat kaikkiin ilmansuuntiin.
Sekä Kokkolan että laajentuvan maakunnan kannalta tätä kehitystä tukisi parhaiten, jos kaupunginjohtajana olisi Kokkolassa syntynyt, mutta nykyisin Kempeleen talous- ja hallintojohtajana toimiva Stina Mattila. Hänellä on kahdeksantoista vuoden kokemus kuntien johtotehtävistä Pohjois-Pohjanmaalla, joten hänen käytännön suhteensa Kalajokilaakson kuntiin ja kaupunkeihin ovat erinomaiset. Mattilan toiminatamahdollisuuksia etelän suuntaan tukee hänen kaksikielinen kotinsa ja kulttuuritaustansa.
Kokkolalla ei ole varaa ottaa riskiä kaupunginjohtajan valinnassa. Siksi huomioiden Mattilan ikä ja työura hänellä on hyvät mahdollisuudet johtaa laajentuvaakin Kokkolaa elinvoimaisena ja viihtyisyyttä heijastavana kaupunkina, jonka talouskin olisi kunnossa. Tuomo Hirven näkemykset tukevat erinomaisesti Kokkolan ja koko maakunnan tavoitteita.
Alpo Ylitalo
Kokkola
2016-04-13