--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---

ALPOLLA ON ASIAA

Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:724838 kpl

Euroalueen kevyt suhtautuminen talouselämään

KTT Heikki Urmas käsitteli vaalikampanjani avajaisissa mm. euroalueen talouden kehitysodotuksia kevään ja kesän aikana. Vallitsevan käsityksen mukaan Portugalin talous romahtanee ilman tuntuvaa rahoitustukea huhtikuussa ja Espanja kokenee saman kohtalon jo kesäkuussa. Riskien kasvu ja sijoittajien epävarmuus nostavat korkoja.

Vanhasen ja Kataisen näkemykset Amerikan laman vaikutuksista Suomeen ja EU:n olivat yksiselitteisen metsässä. He vakuuttivat, ettei Amerikan lama yllä tänne. - Elleivät he valehdelleet, niin he eivät ymmärtäneet. Joka tapauksessa ennakointi oli mitätöntä. Herää kysymys, miten Suomi pärjää jatkossa yli varojensa eläneiden euromaiden joukossa?

Kreikka sai ja Irlanti vaati korkoja alas ja laina-ajoille jatkoa.  Kreikka saattaa esittää uudenkin lainavaateen uhalla, että entiset jäävät maksamatta. Miten jäsenvaltiot suhtautuvat, jos sen kansa lakkoilee ja tulee kadulle vastustaessaan etujensa leikkauksia? - Lainan takaajavaltiot taipunevat ajatukseen sälyttää riskiä sijoittajille. Se jos mikä nostaa lainakorkoa. Mitä enemmän riskin jaosta puhutaan, sitä varmemmin vakuusvaateet kasvavat.

Vaalien lähestyessä kansan kosinta aiheuttaa muistikatkoja hallituspuolueissa, kun valtion velan määrä lähestyy 60 %:n hälytysrajaa BKT:stä. EU:n laman syvyydestä on luuloja, muttei tietoa paljonko velkaisten maiden tuen tarve on. Miten annetut takuut vaikuttavat omaan luottokelpoisuuteen?  - EU-humalassa elettiin yli varojen ja lainoitettiin ylellistä, tuottamatonta rakentamista. Seiniin sijoitettu velka on positiivisilta vaikutuksiltaan lyhyt, mutta pitkä negatiivinen vaikutus jää tuotantoon. Samoin holtiton rahankäyttö turhiin hankkeisiin lisää kustannuskuormaa. Päinvastaisista tavoitteista huolimatta kuntaliitosten porkkanarahoilla lisätään johtajien virkoja ja nostetaan hallinnon kuluja.

Vaalimainonta todistaa, että kansanedustajien määrä on laatua tärkeämpi. Ts. tärkeämpää on se kuka sanoo kuin se, mitä sanotaan. Koulusta politiikkaan päässeiltä nuorilta ja kauan eduskunnassa olleilta puuttuu kosketuspinta työelämään. Päätösten vaikutusten arviointi ihmisten arkielämään on heikko. - Jätevesi-, ampuma-aselait, energia- ja pakolaispolitiikka, poliisin saama puhelujen salakuuntelulaki sekä valtion omaisuuden hävittäminen pilahintaan ovat esimerkkejä ymmärryksen tasosta.

Muiden rasitteiden lisäksi energiapolitiikka ajaa teknologiateollisuutta kustannuspakolaisuuteen. Kustannuseroja tasaava osaaminen ja teho on siirrettävä tuotteiden laatuun. Kallis euro vie kilpailukyvyn globaaleilla markkinoilla. Useimmat maat tukevat voimakkaasti tuotekehittelyä. Puheet teollisuusvakoilusta ovat antiikkia, sillä uudet keksinnöt ja sovellusoivallukset siirtyvät reaaliajassa kehittyviin maihin teollisuuden mukana ja ilmaiseksi.

 

Alpo Ylitalo

kansanedustajaehdokas, Ps.

Pohjanmaan puolesta

kirjoitettu 14.3.2011 klo 6.40