Raumankarin markkinat 14.7.2018

Hep praa jeekule sentähän, olipa pitkä hyppy, huusi Pikku-Kustun Hemppa urheilukentän pituushyppypaikalta, kun Eppunköpi leiskautti 6,39!

Kyytiä tuli, sano Keko-Antti ko uunilta putos! Kieliperinne elää.

Hyvä Raumankarin markkinaväki!

Koskettelen hiukan niitäkin aiheita, joista tuskin historijoitsijat ovat kiinnostuneet, mutta ne kuuluvat Raumankarin menneisyyteen.

Sukupolvien vaihtuessa paikallismurteeseen jää ihmisten elämänkokemukseen perustuvia sanoja ja sanonontoja. Vaikka niiden tapahtumahetken merkistys voi jäädä huomiotta, niistä valikoituneita ja korvalle myönteisiä ilmaisuja jää rikastuttamaan kieliperinnettä.

Esimerkki vastakkaisista havainnosta: kaksi romaaniperhettä tuli taloon pyytäen emännältä ruokaa. He saivatkin sitä, mutta lähtiessään pöydästä yksi pojista otti lautaselta lusikan taskuunsa. Ulkona toinen nainen torui pojan äitiä ja kysyi: näkikö emäntä? Pojan äti vastasi: Voi hyvä ihiminen, kyllä näki, muttei huomannu. - Tämä osoittaa, mihin huomiomme kiintyy?

Vanha, mutta aina ajankohtainen sanonta: Olimme veljeni kanssa menossa tansseihin, kun portaalta kuului äidin huuto: muistakaa, muistakaa pojat, että ulkonäöstä ei monta velliä keitetä!

Savon murteella kerrottu voi antaa himankalaiselle väärän mielikuvan. Savolaisen pariskunnan kokiessa verkkoja emäntä horjahti yli laidan ja vajosi järveen. Mies huusi hädissään: Vaimo putos järveen - nyt ei naarata!

Hyvät kuulijat!

Vanhojen elinkeinojen poistuessa niihin kuulunutta sanastoa katoaa, mutta toisaalta uutta syntyy. Jos 80-luvun alussa olisi kuullut sanan kännykkä, niin mikä mielikuva olisi syntynyt? - Nyt se ei herätä huomiota.

Lääkäri Elias Lönnrot oli ensimmäisiä ja ehkä arvostetuin kansanperinteemme kerääjä. Hän kirjoitti muistiin kalevalaista kansanperinnettä, myös Kantelettaren runokieltä. Osaammeko me arvostaa kotiseudun kulttuuri- ja kieliperinettä tallentavien töitä? Tietoa poistuvista ammatti-ilmaisuista?

Moniko nykyinen maaseudun nuori tietää, mikä on jantantappi, vaulu, savirikko, kaplas, juko, ajopuu, vekari, kuukari jne. - Kuukari oli hylkeenpyytäjien keitin ja lämmistyslaite eli svetisismi on peräisin ruotsin kielestä. Entäs puuveneajan nimet emäpuu, kanakaari, piitta, tulliklaapi tai suupantti?

Raumankari 

Raumankari tunnettiin markkinapaikkana ilmeisesti jo 1600-luvulla, jolloin tänne alkoi syntyä kiinteää asutusta. Rauma nimi säilyi pitkään, sillä vielä 50-luvulla kotikylältäni lähettihin Raumalle. Vasta myöhemmin kylien puhekieleen vakiintui nimi Himanka, mutta syntyperäinen himankakyläläinen lähtee vieläkin Himangolle!

Rauman vaurastuminen alkoi 1790-luvulla, kun kokkolalainen liikemies Anders Roos perusti Raumankoskeen sahan. Myöhemmin saha siirtyi jokisuuhun Sautinkarille, jossa toiminta päättyi 1950-luvulla. - Sahasta on muistona savupiippu.

Himanka itsenäistyi ja erosi Suur-Lohtajasta vuonna 1868, mutta Suur-Lohtajan seurakunnan aika päättyi vasta sen viimeisen kirkkoherran rovasti Keckmanin kuoltua vuonna 1882.

Markkinaperinne

Sataman vaikutuksesta Raumankarista oli tullut tunnettu markkinapaikka, johon nämä jokakesäiset kotiseutuyhdistyksen järjestämät markkinat perustuvat.

Raumankarin satama on ollut useita laivoja omistaneen ja Himangan kotiseutuyhdistyksen sekä nuorisoseuran perustajan laivuri Sakari Pöyhtärin mielestä Perämeren paras luonnonsatama. Laivat veivät puuta, tervaa, nahkoja ja eri muodoissaan säilöttyä Perämeren kaaren kalaa. Suomalainen hauki oli suosittu kala mm. Ranskan hovissa ja täällä huomattava vientiartikkeli. Aiemmin suola oli tärkein tuontiartavara, mutta myös vilja sekä kansan vaurastumisen myötä sokeri.Vielä 1960-luvulla Himangan edustalla avomerellä lastattiin vuosittain yli sata puutavaralaivaa. - Laivaliikenteen päättyttyä siihen liittyvä sanasto alkoi unohtua. - Mitä merkitsivät föörmanni, vinsmanni, hakapoika, vastaanottaja, venemies, samoin kuin raamisahan tälläri - dimensioasetteen tekijä.

---

Nykyisin kauppojen ketjuuntuminen vaikeuttaa pienten tuottajien toimintaa, sillä tavarataloketjut eivät ota valikoimiinsa niiden tavaraa. Niiden hyllymetrillä on laskennallinen kateodotus. Lisäksi pienillä on usein tuontitavaroita korkeampi hinta. - Näin kilpailu kasvattaa kauppataseen vajetta ja työttömyyttä sekä vaikeuttaa suomalaisen pienteollisuuden toimintaa ja elintarvikeomavaraisuusastetta.

Edellisestä johtuen entisajan markkinoille on selkeää tilausta, sillä niillä pienet paikalliset tuottajat saavat myydyksi tuottamiaan hyödykkeitä. Eli kun aiemmin tavaratarjonta siirtyi markkinoilta marketeihin, nyt se palaamassa marketeista takaisin markkinoille! - Tavarataloketjujen markkinaosuuskilpailu aiheuttaa vakavia kannattavuusongelmia alku-tuotantoon myös maatiloilla. Hintakilpailu kohdistuu eniten tuotantoketjun heikoimpaan eli puolustuskyvyttömään alkutuottajaan. Suomen ruokakauppa on kahden kauppa: S- ja K-ryhmillä on yhteensä yli 81 prosenttia. Kolmannen eli Lidl-ketjun osuus on reilut yhdeksän prosenttia markkinoista. - Siksi Raumankarin markkinoiden kaltaisille tapahtumille on selkeää tilausta.

---

Yksilön itsenäistyessä paljastuu persoona

Yksilön itsenäistyminen alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun ruotsalaisia sukunimiä alettiin suomentaa ja keksittiin uusia nimiä. Asuinpaikka saattoi vaikuttaa nimen valintaan kuten Mäkitalo ja Kuusisto. Pohjanmaalla käytettiin kaksiosaisia nimiä kuten, Ala-Himanka, Ylä-Himanka, Ala-Talo, Ala-Pöntiö, Yli-Hillilä, Väli-Verronen ja Keski-Rautila. Oman sukunimeni takaa löytyy Mikko Mikonpoika Mickelsson. Sukunimi muuttui Himangaksi ja myöhemmin paikan mukaan Ylitaloksi.

Nimen edessä olleet liitteet talokas, siirtolainen, torppari, mäkitupalainen selkeyttivät henkilön yhteiskunnallista asemaa. Oma sukunimi osoitti kuitenkin ihmisen itsenäistymistä ja omaehtoista toimeentuloa. Tutkijan mukaan suomalaistettuinakin nimiin on jäänyt piirteitä, jotka muistuttavat Ruotsinvallan ajan nimiperimästä.

Kylillä olleista henkilönimistä muutama: Vertin Eeva Maija, Liisin Aukko, Feelen Ensti, Alappen Ville, Eppun Ensti ja Jooneksen Topi. Kukin omista lähtökohdistaan johtuen muistiin jääneitä persoonia. - Väärinkäistysten välttämiseksi samannimisiä ihmisiä yksilöitiin monin tavoin. Kivisellä asui kaksi Hannaa. He erottuivat siviilisäätynsä mukaan: Akka-Hanna ja Tyttö-Hanna. Nimiin liittyy koomisuuttakin, sillä Tyttö-Hanna oli huomattavasti Akka-Hannaa vanhempi.

Valtakunnan ja kunnanhallinnosta muistetaan

Rautilassa oleva kuninkaankivi muistuttaa Ruotsin kuninkaan Aadolf Fredrikin Rauman läpikulusta v. 1752  - Juha Vainion sanoin: matkalla pohjoiseen. Himangankyläläiset isovanhempani kertoivat kiven olevan paikalla, jolla Tömisevän Maija-Liisa oli tehnyt Ruotsin kuninkaalle peukalovoileivän.

Laivuri-Sakrista ja kirjuri-Matista löytyy Anna-Liisa Granskogin ja Olavi Himangan tallentamaa tietoa. Kyseessä ovat siis Sakari Pöyhtäri ja Matti Kuru.

Maailmaa nähnyt Sakari Pöyhtäri arvosti suuresti kotiseutuaan. Hän oli perustamassa Himangalle kotiseutuyhdistystä v. 1930 ja toimi vuosikymmeniä sen puheenjohtajana. Hän keräsi esineistöä kotiseutumuseoon ja tallensi kansanperinnettä, mm. kotiseudun sanastoa aina viimeisiin elinvuosiinsa asti.

Kirjuri-Matti joutui kunnallisen elämän vilkastuessa hoitamaan monia luottamustehtäviä. Hän ei pyrkinyt niihin, vaan tuli niihin kutsuttuna - ja aina vaatimattomana tekemättä numeroa itsestään. - Märsylän kestikievarissa pidetyssä varsinaisessa kuntakokouksessa talokas Matti Kuru valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi eli kunnanesimieheksi 21.12.1903 sen jälkeen, kun läänin kuvernööri oli kumonnut syyskuun 21. päivänä tehdyn esimiesvaalin.

Tarinaa viime vuosisadalla vaikuttaneista persoonista, joista tuskin historiaa kirjoitetaan, mutta joiden elämästä kerrotaan juttuja, joista nautitaan ja joille nauretaan.

Sanavalmis posteljooni Siermalan Olavi kuvasi Haapalan Jannen ammattitaitoa napeksentekijänä näin: "Laskimma veljen, Matin kans Pekanpauhasa verkkoja, ko mailta päin nousi musta pilivi ja välillä kolisi. Soutaessani sanoin Matille, että anna sen verkon mennä, ettei jääjä ukkosenilimahan merelle. Pilivi nousi niin äkkiä, että souvimma Haminaperähän suojahan. - Voi jeekkana sentähän, ko tultihin perukkahan me huomasimma kolinan syyn. Janne teki kämpänporstuasa napeksia ja kolina tuli siittä, kö se pani valamihin napeksen pyörihin rinnettä turpuahan alas lahtehen".

30-luvun pulavuosina teillä kierteli työttömiä lentojätkiä etsimässä työtä ja ruokaa. Tömisevän Ville ja Hinni asuivat maantien varessa nykyisellä Tömisevän talon paikalla. Vertin Eeva-Maija Kekolahdesta oli kuullut Tömisevässä käyneen varkaita. Tultuaan Tömisevään Eeva-Maija alkoi päivitellä: "Olipa se kova paikka, ko varastivat kuistista justihin kirnutun voin ja vielä ne Villen pitkävartiset saappahat!" - Aina rauhallinen Ville otti takataskusta sanomalehdestä revityn paperilapun ja kääri siihen jymysätkän ja sytytti sen. Vedettyään parit henkoset hän totesi: "No, empä minä siittä voista niin perusta, ko sehän olis tullu syötyä ihteltäki, mutta saappaahat pitää olla laivanlastuussa ponttuulla".

- Ville oli ostanut Torvenkylän KPO:sta kolme kiloa heinänsiemeniä ja laittoi pussin polkupyörän tarakalle. Palatessaan hän pysähtyi Torvenkylän tienhaarassa vedenheitolle ja huomasi viimeisten siementen varisevan maahan. Harmeissaan Ville nosti hiestä tummuneen lakin lippaa ja raapi otsaa todeten: "Raato, ko en huomannu ostaa viittä kilua - nehän olis riittänny kotia asti." Edelleenkin eläviä tarinoita.

-------

Meri ja Lestijoki ovat mahdollistaneet Raumankarin ja kunnan kehittymisen nykyasemaan. Kuitenkin 50-luvulla Himanka nousi huomattavaksi turkistuottajakunnaksi, jota alaa seurattiin tarkoin. Kuntiin perustettiin elinkeinoasiamiehen virkoja ja ne innostivat seuraamaan Himangan esimerkkiä. Muodin nopea vaihtelu sekä turkiselänten kasvatusta vastustava joukko ovat tehneet alasta vaikeasti ennakoitavan ja riskialttiin.

Vielä vuosituhannen vaihteessa Mansikan kalasataman kautta tuli kesän aikana yli 5,5 miljoonaa kiloa silakkaa maihin, mutta nykyisin määrä jäänee alle viiden tonnin. Dioksiinihysteria, lihan kulutuksen voimakas tuki ja kalan vaatimaton jatkojalostus ohjasivat silakkakiintiöt Viroon. Seurauksena oli maistuvan kalan - silakan troolikalastuksen loppu. Kotitarvekalastukselle on käymässä samoin.

Juhliessamme Raumankarin menneisyyttä kunnioitamme nykyisen elintason luoneita sukupolvia. Mutta kysyvätkö lastemme lapset elivätkö nykyiset sukupolvet ansiotasoa korkeampaa elintasoa? Menikö edunvalvonta työn tuottavuuden edelle, kun velkojen maksua jää jälkipolville?

Kotiseutuhenkeä ylläpitävien työ jatkuu. Nykyisestä palvelu- ja elintasosta riippumatta entinen himankalainen voi todeta - mielipiteitä jakavasta kuntaliitoksesta huolimatta - hyvinhän se meni niin kuin mustalaisen hevosenkengitys: Ei tullut yhtään naulaa näkyvihin.

- Ja näin voidaan kalajokisinakin juhlia yhdessä Raumankarin ja 141 vuotta kestänyttä Himangan kunnan historiaa.

Kiitän järjestäjiä saamastani tehtävästä ja totean Raumankarin markkinat avatuksi!