Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!
--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---
Kreikan maksuhalutViime viikkojen puheenaiheena ollut Kreikka saattaa jäädä otsikoihin ja muodostua EU-kriitti-syyden säröksi, mistä hajoaminen voi alkaa. Valtionvarainministerien hätäkokouksessa pohditaan myös, miten Saksan ja Ranskan Kreikkaa rahoittaneet pankit saavat varansa takasin. Paljonko suomalaissijoituksia on Kreikassa? Osakkeenomistajat - sijoittajat hyötyvät, kun pankeilla menee hyvin, mutta köyhä kansa vastaa ja maksaa silloinkin, kun niillä menee huonosti.Suunnittelivatko politiikan huijarit ja korruptoitunut virkamiesmafia pankkien kanssa, miten Kreikan talous näytettiin EU:lle ”siivestyskuntoiseksi”? - Pankkilainoihin sisältynevät korkojen lisäksi molempia hyödyttävät hallinnon korruptio- ja pankkimiesten palkkiot piittaamatta hallitse-mattomaksi kohoavasta riskistä. EU:n jäsenyyden toteuduttua hallinto lienee huokaissut helpotuksesta. EU-avustus pelastaa! Ulkomailla asuvien kreikkalaisten mukaan siellä törmää korruptioon joka päivä. Jos rahan antaja ja saaja saavat ”maasua” eli korruptiota, kumpikaan ei ilmianna. Katumellakoista päätellen Kreikan hallinto on maalannut, kuten Ahon, Lipposen ja Vanhasenkin EU-jäsenyyden pääsyksi paratiisiin. Nautitaan eduista ja tanssitaan zorbasta kuten Balkanilla. Jos euromaat jäävät vastuuseen, kun Iso-Britannian punta ja Ruotsin kruunu jäisivät tukipaketin ulkopuolelle, riidan siemenet on kylvetty EU:n sisällä. Vasta julkaistun gallupin mukaan 68 % kreikkalaisista hyväksyy lakkoilun ja mielenosoitukset hallituksen ja EU:n kaavailemia säästöjä vastaan. Ei tarvitse olla häävi ennustaja todetakseen, että monet vievät varansa pois Kreikasta, jolloin hässäkkä on valmis. Kuka on vastuussa ja tukee ketä ja miksi? Osakkeiden voimakas arvonlasku osoittaa, etteivät ulkoministerien kaavailemat tukitoimet vakuuta sijoittajia: heitä, joiden rahaa saksalais- ja ranskalaispankit lainasivat hyvällä korolla Kreikalle. Puntamaat ovat niin voimakas talousalue, etteivät muut hyväksyne se ulosjäämistä. EU:n sisäinen kontrolli on pettänyt pahasti myös tukien myöntämisessä. Liiton vanhetessa erilaiset kansalliset ja kansallisvaltioidenväliset ongelmat, joita ei ole ymmärretty tai haluttu salata, nakertavat koko liiton uskottavuutta. Alpo Ylitalo Kokkola 2010-05-09
|