--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---

ALPOLLA ON ASIAA

Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:724880 kpl

Politiikan juksupojat

Milloin poliitikkomme ryhdistäytyvät? - Julkisuudessa esitettyyn väitteeseen Suomen Pankin nykyisen pääjohtaja Erkki Liikasen aikana tapahtuneen työilmapiirin heikentymiskysymykseen  vastasi A-studion vieraana ollut pankkivaltuuskunnan jäsen Ben Zyskowicz. Hän totesi, ettei kiusaamisväitteissä ollut perää.

Viime aikoina muistakaan tutkituista väitteistä ei ole löytynyt todenperäisyyttä.  Näin on todistettu, ettei sitten Matti Ahteen tekojen suomalaisessa hallintokulttuurissa ole yhdenkään esimiesasemassa olleen käyttäytyneen moitittavasti. Ihmeellisiä nuo hallintoalamaiset, kun kehtaavat väittää joutuneensa kiusaamisen tai syrjinnän kohteiksi. Viimeaikaisten, jopa poliisin suorittamien tutkimusten mukaan, saamme suorastaan kiittää johtajia ja paheksua hallintoalamaisten perättömiä väitteitä. - Näin toimii ”oikeusvaltion” hallinto.

Alpo Ylitalo

Kokkola 2011-01-25