--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---

ALPOLLA ON ASIAA

Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:263637 kpl

EU:n jäsenvaltioden budjettivaje

Suomen liittyessä EU:n jäseneksi budjettikuri oli ankara. Jäsenyyden saavuttamiseksi kansalaisten etuja leikattiin. Puolustuskyvyttömät eläkeläiset joutuivat taitetun indeksin ja paluumuuttajat  tuplaverotuksen uhreiksi, mistä kädenvääntö jatkuu. Maataloudessa alkoi voimakas tilakokojen kasvatus, jonka seurauksena kymmenettuhannet pientilat ovat joutuneet lopettamaan.

EU:n velvoittamana nettomaksajana turvaamme nyt joidenkin jäsenvaltioiden saamat tuet. Vastaammeko yli varojensa eläneiden jäsenvaltioiden budjettivajeista?

EU:n rahaliittoon kuuluvien maiden piti muodostaa niin vahva yhteisö, että sen vakaaseen talouskehitykseen olisi lähes mahdotonta vaikuttaa ulkopuolelta. Kokemus osoittaa nyt, että asetettu tavoite oli jo syntyessään kuollut.

EU:n omassa talous- ja vakaussopimuksessa edellytetään, että jäsenmaan budjettivaje on enintään 3 %. Jäsenyyden toteuduttua liittymissopimuksen rajoista on lipsuttu rajusti. Emme tiedä jäsenmai-den lainoista, mutta kymmenen kärkimaan budjettivajelista vuodelta 2009 on seuraava:

  1. Irlanti 14,3 %
  2. Kreikka 13,6 %
  3. Iso-Britannia 11,5 %
  4. Espanja 11,2 %
  5. Portugali 9,4 %
  6. Latvia 9,0 %
  7. Liettua 8,9 %
  8. Romania 8,3 %
  9. Ranska 7,5 %
  10. Puola 7,1 %

Tämä kertoo karun totuuden. Saako EU-kelpoisuus näin häipyä? Kreikan jäsenyys mahdollistui, kun sen budjettivaje katettiin lainoin. Pankkien bisnes on rahan ja palveluiden myynti. Niiden ja kaiken inhimillisen ymmärryksen näkökulmasta valtion pitäisi olla luotettavin ja riskittömin lainanottaja. Tavoitellessaan voittoja pankit lainoittivat ja avustivat Kreikkaa ”huijaamaan” EU:a sen esitellessä budjettinsa jäsenyysehdot täyttäväksi. Lainojen erääntyessä paljastui karmea maksukyvyttömyys.  Rahoitusvaje lienee 150 miljardia euroa. Suomenkin täytyy rahoittaa sitä noin 1,5 miljardilla eurolla kolmen vuoden aikana. - Onko varma vakuus? - Reumasairaala ei saanut kahta miljoonaa!

Kreikan hallituksen alettua tervehdyttää talouttaan kaduille tulivat kansa ja ammattiyhdistysliike ottaen yhteen mellakkapoliisin kanssa. Ay-liike uhkaa yleislakolla, jos etuisuuksia leikataan. Kuka  vastaa lainojen takaisinmaksusta, jos hallinnolta puuttuu kansan tuki ja mellakat jatkuvat? IMF uhkaa ottaa Kreikan talouden valvontaansa kymmeneksi vuodeksi. Miten se tapahtuu ilman kansan tukea?

USA:n rahoituskuplassa pankkeja päästettiin konkurssiin. Joitakin valtio asettui tukemaan verovaroin. Sen seurauksena siellä ollaan säätämässä paremman pankkiseurannan mahdollistava laki. Jos emme tue Kreikkaa, EU:lta menee uskottavuus ja maailma joutuu talouskriisiin. Kyseessä on laina eikä avustus, totesi pääministeri Vanhanen. Suomi ottaa lainaa kyetäkseen lainaamaan Kreikalle. Missä on rahaliiton vahvuus, jos pieni jäsenmaa horjuttaa EU:a ja maailmantaloutta? Tekeekö joku toinen maa saman tempun huomatessaan jäsenmaiden tulevan apuun? - Missä EU, siellä ongelma.

AlpoYlitalo, kaupunginvaltuutettu

Ps., Kokkola 2010-05-01