Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!
--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---
Kokkolan uudeksi
kaupunginjohtajaksi Stina Mattila
Menikö Kokkolan kaupunginjohtajavaali uusiksi "valevaravaltuutetun" toimesta? Erittäin harmillisen tapahtuman aiheuttivat Kokkolan perussuomalaisten paikallisosaston pahansuopaiset aktiivit pj. Irma Kemppaisen johdolla. Vaikka huomautin ryhmäkokouksessa n. puoli tuntia ennen valtuuston kokousta moneen kertaan Irene Yli-Kauppilalle ja muille, ettei Timo Pajunpää ole varavaltuutettu, tämä tuli valtuuston kokoukseen ja ilmoitti olevansa varavaltuutettu Toni Raution tilalla.
Yli-Kauppila ja Kemppainen väittivät tietävänsä, että Timo Pajunpää on Raution jälkeen seuraava ja minut leimattiin tietämättömäksi. Uusi kokous maksaa kaupungille n. 10 000 euroa. Siksi kysynkin ovatko aiheuttajat niin maksukykyisiä, että kykenevät vastaamaan aiheuttamistaan kustannuksista. Jääkö lasku veronmaksajien harteille?
Pajunpään esiintymistä varavaltuutettuna perusteltiin sillä, että viides varavaltuutettu Toni Rautio on eronnut kaikista luottamustehtävistään. Valtuustokautenani hänen eroanomustaan varavaltuutetun paikalta ei ole käsitelty eikä keskusvaalilautakunta ole Pajunpäätä varavaltuutetuksi nimennyt. - Tämä jäi nimenhuudon yhteydessä kokouksen johdolta huomioimatta. Kokkolassa on viisi Ps-valtuutettua ja viisi varavaltuutettua.
Perussuomalaiset väittivät varavaltuutetun mandaatin siirtyneen Timo Pajunpäälle. Se ei muuta lainvastaista tilannetta siksi, että Jukka Hillin äänet olivat 77 ja Pajunpään 58, sillä Kemppainen halusi estää, etten soita Hilliä varamieheksi valtuuston 18.4.16 kokoukseen.
Oliko Irene Yli-Kauppilan puhelin äänettömänä klo 17,15, kun hän sanoi ryhmäkokoukselle vastanneensa Pekka Puolimatkan puheluun, jossa tämä ilmoitti jääneensä Helsinkiin jumiin eikä siten ehdi kokoukseen?
Irma Kemppainen totesi soittaneensa varavaltuutettu Mika Siirilälle, mutta tämä ei hänen mukaansa vastannut. Pyysin heitä soittamaan Katja Honkalalle, mutta Kemppainen totesi, ettei hän tule, koska on töissä. Lupasin soittaa seuraavalle eli Jorma Hautamäelle, mutta Kemppainen halusi soittaa hänelle itse. Kello oli tuolloin enkä 17.25. Kuultuaan asian Hautamäki oli vastannut, ettei ehdi, kun matkaa on 80 km. Sanoin Kemppaiselle, että soitan Jukka Hillille, mutta hän torjui jyrkästi aikeeni sanoen, ettei Hilli kuitenkaan tule ja sitäpaitsi paikalla on Toni Raution mandaatilla Timo Pajunpää. Näin Hilli ohitettiin eikä häntä pyydetty tulemaan valtuustoon.
Selvitin 28.4., että Hilli olisi voinut tulla ko. valtuuston kokoukseen, jos olisi pyydetty.
Rikottiinko lakia, kun Hilliä ei kutsuttu, vaan varamieheksi kelpasi Timo Pajunpää? Varavaltuutetut valitaan äänimääräjärjestyksessä. Vaaleissa PS-valtuutettujen saamat äänimäärät: Alpo Ylitalo 356, Pekka Leppälä 196, Pekka Puolimatka 156, Irma Kemppainen 116, Timo Sillanpää 112. Varavaltuutetut äänimäärineen: Mika Siirilä 100, Katja Honkala 94, Jorma Hautamäki 80, Jukka Hilli 77 ja Toni Rautio 59. Timo Pajunpään 58 ääntä eivät riittäneet edes varapaikkaan.
Vaalitulos määrää järjestyksen, kenet varavaltuutetuista kutsutaan poissaolevan tilalle. On hyvin todennäköistä, että Pajunpää halusi kj:n vaaliin keinolla millä tahansa eikä lain mukaan vuorossa ollutta Hilliä kutsuttu. Kemppainen halusi estää puheluni Hillille. Hänen kutsumattajättämisensä mitätöi kaikki 18.4. valtuuston tekemät päätökset.
Pekka Nokso-Koivisto kertoi vaimonsa kuulleen, että Pajunpää oli jo edellisenä päivänä sanonut olevansa todennäköisesti maanantain valtuustossa valitsemassa Kokkolaan kaupunginjohtajaa. Näin Puolimatkan ilmoitus, ettei ehdi kokoukseen, joutuu outoon valoon. Se myös selittää, miksi en saanut kutsua Hilliä kokoukseen 15 minuttia aiemmin poissaolonsa ilmoittaneen Puolimatkan tilalle.
Suomessa on valelääkäri- ja valesairaanhoitajatapauksia, mutta onko meillä nyt myös valevaraval-tuutettu? Poliitikon työ on todella suosittua, jos näillä keinoilla pyritään valtuustoon ja vaikuttamaan. - Voiko välttyä myöskään kysymykseltä: näillä keinoillako pyritään pätevöittämään omaa suosikkia - olipa tämä sitten Aho tai Samaletdin?
Olen ollut talouselämässä yli 50 vuotta. Ymmärrän, miten vaikeaa Kokkolan on selvitä velkataakasta ja saada kaupungin talous ja työllisyys kuntoon. Sen vuoksi meillä ei ole varaa kokeiluriskeihin. Tarvitsemme kaupungin johtoon kunta-alalla pätevöityneen ja kunnolla ruotsia puhuvan osaajan.
Toivon myös kaupunginvaltuutettujen ymmärtävän, miten härskisti meille käsittäkseni yritettiin valita kaupunginjohtaja. Velkataakka edellyttää osaamista ja taitoa ottaa myös osaavan henkilökunnan taidot tehokkaaseen käyttöön. Näin turvaamme tulevaisuutemme alallaan erinomaisesti menestyneen Stina Mattilan johdossa. Pian historiaansa kunnioittava, v. 1620 perustettu kotikaupunki viettää merkkipäiväänsä yhdessä kokkolalaisen Stina Mattilan ja pätevän henkilöstön kanssa.
Alpo Ylitalo,
kh:n 2. varapj.