--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---

ALPOLLA ON ASIAA

Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:724836 kpl
Stasilistojen julkisuus valikoivaa?

Eriarvostava suomalainen oikeuskäytäntö - Suurlähettiläs Alpo Rusista tehtiin rikosepäilyn uhri hänen pyrkiessään edellisissä eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi. Häntä syytettiin salaisten asiakirjojen toimittamisesta Stasille, mutta oikeus totesi hänet syyttömäksi. Hakeakseen korvauksia valtiolta Rusi halusi Stasi-listat käyttöönsä. - Valtiovalta kiisti toisten listojen olemassaolon ja Helsingin käräjäoikeus päätti, ettei salaisiksi julistettuja ns. Tiitisen listoja tarvitse antaa. Se esti valtaa käyttäneiden, kunnioitettujen nimien julkaisun. Onko tuomioistuin riippumaton, jos ja kun se liittyy salaajiin? Onko oikeusturva valikoivaa, säilyykö luottamus hallintoon? 

Lain mukaan perätön ilmianto on rikos. Suomen oikeuskäytännön mukaan tämän tason ilmiantaja jää hämäräksi eikä syyttäjiäkään aseteta vastuuseen.  Poliittisperusteiseksi osoittautuneen oikeudenkäynnin valmisteluissa myös suojelupoliisin (Suopon) rooli jää hämärään. - Ellei johtaviin poliitikkoihin ja virkamiehiin nähden lakiin kirjattua perättömän ilmiannon vastuuta saada toimimaan, Rusin tapaus ei jää viimeiseksi. Tiitisen Suopo-kauden samoin kuin eduskunnan juhlahumujunailun ylilyönneistä löytyy vähintäänkin tahdittomuuksia. Tohtori Jukka Tarkka kiteytti Suopon toimet tässä asiassa: Suopo sokaisi silmänsä itse kehittämällään savulla ja ajoi täyttä vauhtia päin seinää.

Tiistaina 24.4.07 uutisoitiin EIT:n (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen) Suomen valtiolle antamasta tuomiosta. Syytetty ei ollut saanut esittää puolustuksekseen haluamaansa aineistoa. Tuomioistuin oli estänyt kysymysten esittämisen lapsille, joiden hyväksikäytöstä syytetty tuomittiin.

Keskipohjanmaa kirjoitti 27.4.07 EIT:n palauttaneen vuonna 1995 tapahtuneen rikosjutun uudelleen käsiteltäväksi. Tämä juttu oli Kokkolassa toimineen syyttäjän jäljiltä jo toinen, mihin em. tuomioistuin puuttui. Aiemmin syyttäjä koki asianajajan puolustaneen päämiestään liian voimakkaasti ja hankki tälle tuomion, minkä EIT totesi virheelliseksi ja perusteita korvauksiin.

Kieltäessään Stasi-listojen julkistamisen Helsingin käräjäoikeus myöntää epäsuorasti niiden sisältävän nimiä, joiden julkitulo vahingoittaisi arvovaltaisten henkilöiden mainetta ja hallinnon uskottavuutta. Salatessaan listojen sisällön ”mafia” antaa itselleen ”lainsuojan”, mutta riisuu sen Alpo Rusilta. 

Kaksitoista vuotta Suopon päällikkönä toimineen Seppo Tiitisen valta on vahvempi, kuin mihin hänen asemansa edellyttää.

Alpo Ylitalo, Kokkola 2007-04-26