Klikkaa Yhteystiedot- ja/tai Linkkejä-kohtaan. Siellä on nettisivuja, joilta löytyy lisää asiaa ja mietittävää!
--- ALPOLLA ON ASIAA --- "Moraali"vaalit 2011 ---
Maa jossa ei ole korruptiota?Moni teistä kysyy, miksi Alpokin on mukana, vaikka sillä on jo tuo viimeinen väri päässä. Ei ymmärrä edes tukkaansa värjätä, niin kuin nuo ikinuoret poliitikot tekevät. Aloitettuani 6-vuotiaana kansakoulun maankääntötyöt odottivat jokaisen koulupäivän jälkeen. Usein raskaat, rapakon kostuttamat parihevosen suitset tahtoivat näännyttää, mutta pellon päisteessä oli otettava jukoon kiinni. Välttikiivun piti alkaa pellon päästä. Koulut olivat kaukana ja rahaa vähän. Keväällä koulupäivän jälkeen jotkut lähtivät variksenpesille, kun toisten piti mennä pellolle. Aikuistuessamme lapsuuden ja nuoruuden aikana muodostunut oikeudenmukaisuuskäsitys alkaa saada kolhuja - jopa ruhjeita kokemusperäisen näkemyksen kautta. Onneksemme vain murto-osalle meistä elinikämme ja ymmärryksemme karttuessa oikeusvaltiokäsitteen todellisuus kyseenalaistuu. Eiväthän toki kaikki ymmärrä koskaan, mitä ja miksi ympäristössämme tapahtuu ns. käsittämättömiä asioita. Eletään mutu-elämää! Oman elämämme ja yhteiskunnan toimintatapojen ymmärtäminen vaatii joskus tosiasioidenkin kyseenalaistamista. Valtaosa elää siinä käsityksessä, että hallintomme, myös oikeus- ja poliisihallinto tekee kaiken voimassa olevien lakien ja asetusten mukaisesti ja kansan parhaaksi. Meidän tulee ymmärtää, ettemme elä enää sotienjälkeisessä tukkilaisromantiikan ja patruunoiden luokkayhteiskunnassa. Elämme sijoittajien armoilla kunnioittaen kansainvälistynyttä osakekeinottelua, jonka tukemiseksi tuotamme, kuten kehitysmaat ovat aina tuottaneet, ilmaista raaka-ainetta. Sen jalostusta ohjaavat vuorineuvokset pitävät hallituksiakin pihdeissään pelätessään miljoonabonuksiensa supistuvan. Siksi raaka-aineet on saatava lähes ilmaiseksi. Huomattava osa kansan-, siis meidän edustajistamme, istuu erilaisissa suuryhtiöiden hallituksissa valvomassa hiljaisina yhtiöiden, muttei raaka-aineiden tuottajien etua. Kun yhtiöllä menee hyvin, he nauttivat huomattavia kokouspalkkioita. Esimerkeiksi sopivat hyvin puu, maito, vilja - puhumattakaan kaivannaisteollisuuden raaka-aineista. Ihmettelen, miksi MTK ei lähtenyt peräämään metsäteollisuudelta metsänomistajien kartellien vuoksi kärsimiä tappioita. Devalvaatiomahdollisuuksien poistuttua metsäteollisuus sai puupulaverukkeella pudotettua raaka-ainehinnat. Nyt ministeri Pekkarisen hallinto ei tahdo keksiä keinoja, miten harvennushakattu puu saataisiin ilmaiseksi suurteollisuuden sähköä ja lämpöä tuottaviin voimaloihin. Sellun raaka-aineesta maksetaan enää 14 € kuutiolta. Puhutaan risupaketista, sen pitää olla halvempaa kuin sellu. – Kuitenkin saarikäytössä ilman siirtoverkkokuluja hakekuutiosta saadaan sähkönä ja lämpönä yhteensä 128 euroa. Viime viikolla Pieksämäellä poltettiin ketun talista ja erilaisista eläinrasvoista tehtyä dieselöljyä onnistuneesti dieselmoottorissa. – Mitä sanovat eläin aktivistit? Vihreät ja välinpitämättömät suuret puolueet kunnioittavat metsähallituksen reviirien laajentumispyrkimyksiä niin, että Suomen pinta-alasta liitettiin n. 16 % Natura 2000-ohjelmaan direktiivien ja Suomen lakien vastaisesti. Viime vuosisadan luontaistalouden muokkaamat kauniit rantamaisemat kiinnostavat, sillä niiden suojeluverukkeella ainoa maaseudulla oleva arvokas omaisuus saadaan pois omistajiltaan. Haja-asutusalueista tehdään entistä enemmän alistettu ja tarkoin vartioitu reservaatti, jota valvoo kallis virkakoneisto. Tuottavassa työssä oleva väestön palkka pieneni viime vuonna 8 % samalla, kun julkishallinnon kustannukset kasvoivat 4 %. Köyhä kansa on nöyrää ja helppoa hallita. Edellisten korkeasti koulutettujen, mutta elämäkokemuspuutostautia sairastavien poliitikkojen tekemien virheiden paikkaukseen on myyty arvokkain valtion omaisuus - juuri keinottelijoille. Pimeän vaalirahan turvin joukkoon on haalittu harmittomia joo-mies-poliitikkoja takaamaan ryhmäkurin toimivuutta. Aina lainavastaisesti hankitun vaalirahoituksesta käryämisen jälkeen on asetettu komitea miettimään parempaa lakia. Vanhentunut laki on syyllinen, eivät sen säätäjät tai sitä soveltavat.
Suomi on ollut pitkään vähiten korruptoitunut maa?
Tultuaan valituksi eduskuntaan kansanedustajat samaistuvat hallintokoneistoon. Joo-mies-koneisto ei kyseenalaista poliittisen eliitin tekoja. Jos väärä mies on jäänyt kiinni rikoksesta, lakia sovelletaan harkintavaltaa käyttäen. Soveltajat saattavat katsella läpi sormiensa, mutta oikea mies voidaan tuomita ilman rikosta, jos teko hyödyttää vallanpitäjiä tai heidän kavereitaan. Uhri käy valitustiet loppuun ja oikeusmurha jää voimaa. Tuomiosta voivat seurata jopa elinikäiset korvaukset. - Tuorein tapaus lain ja tuomion kunnioituksesta syntyi, kun korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoivat, ettei venäläisen ja egyptiläisen mummon karkotuspäätöksiä tarvitse noudattaa. KHO:n tehdessä Natura-2000- päätöksiä kysyin oikeuskansleri Paavo Nikulalta, miten on huomioitu seikka, että Taru Hallberg, Pekka Hallbergin puoliso on ympäristöministeriön korkeassa virassa oleva päällikkö. Nikula vastasi, että hänet on pidetty tiukasti erillään Natura-aluevalinnoista. - Kysyttyäni, miten te pidätte heidät erillään kotioloissa, Nikula suuttui, mutta pyysi myöhemmin julkisesti anteeksi kiivastumistaan. Natura 2000-ohjelmasta tehtiin rikosilmoituksia, mutta ne jäivät esim. Ylivieskassa tutkimatta siksi, että heillä ei ollut biologian asiantuntijaa. Juttu siirrettiin Kokkolaan, missä poliisi teki tutkimattajättämispäätöksen siksi, ettei Kokkolassa ollut tapahtunut rikosta. – Nyt Metsähallitus keksii oman nettikirjoituksensa mukaan suojelualueille uhanalaisia ja perusteita. Lammaslaumat suojelevat uhanalaisia kasveja samalla, kun ennallistetaan maisemia turistin silmää hiveleväksi 1930-luvun maisemaksi. - Tämän vuoden loppuun suojelualueita olisi laajennettu ilman Timo Soinin EU-komissiolle jättämää kolmea kysymystä.
Oikeusvaltion imagon ylläpitäjät ja kansalaisen oikeusturvan perusta ovat laillisuusvalvojat ja tiedotusvälineet
Suomen laillisuusvalvonta perustuu viimekädessä oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen varaan. Oikeudettomaan tilaan joutuneet kansalaiset tekevät näille virastoille vuodesta toiseen yhteensä noin 6500 – 7000 kantelua. Toimintakertomustensa mukaan, jotka eduskunta säännön mukaisesti hyväksyy keskusteluitta, alle 0,3 promillea johtaa huomautusta vakavampaan sanktioon. Eli - säännönmukainen kantelupäätös kuuluu: kirjoituksenne ei anna taholtani aihetta enempään. UutisointiTiedotusvälineet uutisoivat hallinnon näkökulman kyseenalaistamatta hallinnon tekemiä päätöksiä. Uhrin, oikeudettomaan tilaan joutuneen mielipidettä ei julkaista! Tällä tavalla oikeusvaltioimagoa on pidetty yllä väkisin. Viimeksi korruptiokehitystä seuraava kansainvälinen luokituslaitos pudotti Suomen kuudennelle tilalle. Maankäyttö- ja kaavoitusasiat ovat olleet hallinnonala, jossa ei voi välttyä korruptiovaikutelmalta. Omistussuhteiden muutos voi tehdä maasta kaavoitettavaa. Esimerkkeinä jättimarkettien yhteyteen liittyvät suuretkin maa-alat tulevat kaavoituskelpoisiksi. Useat suuret rakennushankkeet, joissa varsinkin Kepu on kunnostautunut. Toivon, että hallintoon saadaan jämeriä ja virkakoneiston valtaa pelkäämättömiä kansanedustajia. Puhe Vetelin Pulkkisen nuorisoseuralla 18.4.2010 |