Palomiehen terveiset

Palatessani taannoin ruokatauolta työpaikalle perässäni ajoi taksi pihaan. Yleensä ne toivat meille asiakkaita lentokentältä tai rautatieasemalta, mutta autosta nousikin hyvin tuntemani Kokkolan paloaseman ylipalomies Erik Kujansivu. Hän oli ostanut keväällä meiltä käytetyn kalastajaveneen, mistä syystä varauduin reklamaatioon. Käytetyissä veneissä saattoi ilmetä vikoja, joista asiakkaat tulivat kertomaan. Huomasin Erikin liikkeistä, että mies oli hiukan "maisteessa". Ihmettelin, miten hän on arkipäivänä humalassa. En ollut kuullut hänen edes käyttävän alkoholia.

Erik istui näyteikkunan edessä olevalle tuote-esittelyrahille, kuten moni muukin kävijä. Kysyin kuulumisia. Mies huokaisi ja jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, että autoa ei saa ajaa kännissä ja siksi hän tuli taksilla. Hän sanoi ajatelleensä, että veisin hänet takaisin kaupunkiin. Kysyin, mikä miehen mieltä painaa.

Mietittyään hetken hän jatkoi, että hänen pitäisi kertoa minulle tärkeä asia, mutta että ei oikein löydä sanoja, miten kertoisi. Kysyin jännittyneenä liittyykö se venekauppaan. Erik jatkoi, ettei liity, vaan paljon vaikeampaan asiaan. Hänen pitäisi kertoa uskomattoman tuntuinen tieto, mutta jos hän kertoo, pidän häntä - suorastaan hulluna. Erik koputteli nyrkillä rintaansa ja jatkoi, että hänhän on paloasemalla töissä. Hän jatkoi tulleensa velvollisuudentunnosta kertomaan, mitä poliisi oli soittanut heille. Erkki kertoi käyneensä jaakobinpainia koko eilisen päivän ja vielä yön miettiessään onko väärin, jos hän kertoo, mistä paloasemaa oli varoitettu. Säikähdin niin, että rinnassa tuntui. Yritin ottaa tilanteen rauhallisesti ja pyysin Erikiä tekemään samoin.

Mietin kuitenkin, että asiaa täytyi olla, kun mies tulee taksilla Indolan hallille. Kysyin ihmeissäni, miten hän on humalassa arkipäivänä, koska en muistanut nähneeni häntä koskaan humalassa. Uusin kysymykseni. Olin kuin tulisilla hiilillä ja poikkesin hermostuneena hallin puolella. Palattuani parin, kolmen minuutin kuluttua myymälään Erik kysyi, missä säilytimme kirjanpitoa. Näytin paikan. Kuultuaan sen Erik kehotti viemään aineiston heti pois hallilta, sillä poliisilaitokselta oli soitettu paloasemalle ja kerrottu, että tämä halli voi palaa.

Paloasemallakin oli seurattu viranomaisten antamia lehtijuttuja, mitä niissä kirjoitettiin mahdolli-sista verorikoksia. Poliisi antoi aiheettomia ylinopeussakkoja vaikeuttaaksen yrityksen rahatilan-netta. Vouti otti ulosottopalkkioita, mutta velkaa lyhennettiin vain vähän. Tajusin, että poliisille ja verotarkastajille oli tullut hätä tekojensa vuoksi. Kysyin Erikiltä vielä onko palolaitos todella saanut tuollaisen tiedon. Hän vakuutti poliisin soittaneen ja totesi, etteivät ne perättömiä ilmoita. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi, ettei ollut saanut nukutuksi kunnolla edellisenäkään yönä. Tämä vaati rohkaisuryypyn, jotta hän saattoi tulla asian sanomaan. - Nyt se oli sanottu.

Olin taistellut pitkään verotarkastajien ja poliisin kanssa, joten ymmärsin, että jäätyään kiinni asiakirjoihin tehdyistä virhellisistä merkinnöistään he aikoivat polttaa hallimme ja sillä tavoin peittää tekemänsä virheet, kun tositeaineisto olisi palanut. Noissa tarkastuksissa verotarkastajat ja poliisi olivat merkinneet tarkastuskertomukseen kirjanpidon tositteiden sisältöä muuksi, mitä tositteista ilmeni ja siten tarkastettavakseen panemansa asiat vääristyivät.

Kuultuamme Erikin asian lastasin kirjanpitoaineiston autoon viedäkseni sen sopimuksesta pankin holviin. Viedessäni hänet kaupunkiin tämä jatkoi vielä, että saan uskoa, että hän on helpottunut, kun hän sai kerrotuksi, mitä hän ei kuitenkaan olisi saanut kertoa. - Muistan ikuisesti nuo sanat!