Himangan Pohjanpään Jakokunnan puheenjohtajana Kokkola 2023-02-04

Muistio

Tämä yhteenveto toimikaudestani siksi, että tehtävä työmäärän ja ikäni 81 vuotta ei ole enää sovitettavissa yhteen. Vaikka hommat ovat sujuneet tosi hyvin, minun on pakko jättää puheenjohtajan tehtävä. Paikalle tarvitaan nuorempi ihminen, sillä Himangan niemestä Lettoon olevan veneväylän kunnostuksen rahoitus pitää saada kuntoon. Yritin kerran päästä omalla veneelläni jokeen, mutta normaalivedellä kolisi koko ajan. Maa kohoaa parisen senttiä vuodessa, joten väylä on avattava.

Tulin valituksi Himangan Pohjanpään jakokunnan puheenjohtajaksi vuonna 1992. Rantojensuojelu, kaavoitus ja Natura 2000-suojeluohjelma olivat aluillaan. Raine Niemelän puheenjohtajakaudella käynnistettiin yhteisalueiden jako ja rantakaavan laatiminen v. 1986.

Holkerin hallitus toimi vuosina 1987 - 1991. Kokoomuslainen hallituksen muodostaja ja pääminis-teri alkoi sosialisoida pääasiassa keskustalaisille maanomistajille kuuluneita rantoja. Hänen hallituksensa vahvisti 20.12.1990 valtakunnallisen rantojensuojeluohjelman.

Holkerin hallituskautena EU viritti Natura 2000-suojeluohjelmaa. Sen kohdevalinnoille oli laadittu erittäin seikkaperäiset luonnon monimuotoisuuden huomioivat valintakriteerit. Jokaisen jäsenval-tion piti suorittaa uhanalaisten kasvien, eläinten ja luontotyyppien laskenta, luettelointi ja suhteellisuusvertailu. Suojeluohjelma eteni Esko Ahon hallituksen aikana Pekka Haaviston ollessa sen ympäristöministeri. Pohjanpään jakokunnan piti antaa lausunto vuoden 1992 syyskuussa.

Himangan Säästöpankin kerhohuoneessa ja urheiluhallilla järjestettyihin jokokunnan kokouksiin osallistui yleensä yli sata manttaalinomistajaa. Asuin Kokkolassa, mutta osallistuin kaikkiin kokouksiin. Jakokunta omisti huomattavan määrän rantoja, joten maan- ja oikeudenomistajia kiinnosti, miten yhteisalueita hoidetaan ja varoja käytetään. Jakokunta vuokrasi huvilatontteja maanomistajien lisäksi myös manttaalittomille ulkopaikkakuntalaisille. Vuokrasopimuksista saadut tulot olivat jakokunnan ainoa tulonlähde, sillä Himankajoen venepaikoilta ei peritty vuokria.

Kekolahden kalasatama oli vuokrattu v.1974 kuudeksikymmeneksi (60) vuodeksi Himangan kunnalle yhden markan vuokrasummalla. Himangan ex-kunanjohtaja Jorma Tikkanen kertoi hankkineensa sataman rahoituksen kokonaan TVL:n Ylivieskan piiriltä. Siihen ei käytetty markkaakaan kunnan rahaa.

Himankajoen venepaikat olivat rakentamatta, mutta Jorma Tikkanen halusi vuokrata myös sen ranta-alueen samaksi ajaksi. Moni kokousedustaja yhtyi vaatimukseeni, joten sopimuksen kestoajaksi muutettiin 40 vuotta. Vuokra-aika päättyi 12.11.2020. Kirjauksen tulkinnasta ollaan erimielisiä.

Suojeluohjelmat vähensivät rantojen rakennusoikeutta. Se aiheutti tonttien voimakkaan hintojen nousun. Toisaalta niiden arvonnousuun vaikuttivat myös vapaa-ajan ja tulotason kasvu. Hintakehitys lisäsi manttaalinomistajien halua osallistua kokouksiin.

Keväällä 1992 Himangan Säästöpankin kerhohuoneessa pidetyssä kokouksessa, kohdassa puheen-johtajan valinta, Kalevi Tulasalo esitti minua jakokunnan puheenjohtajaksi. Muutama osanottajista kannatti saman tien hänen esitystään. Kun muita ehdotuksia ei tullut, tulin valituksi tehtävään.

Valinnastani syntyi jupina ilman puheenvuoropyyntöjä. Paavo Isopahkala alkoi rähistä: "Ei käy, ei käy, minä en ala ainakaan millekään." Kun muita ei ilmoittautunut, kiitin kokousta saamastani luottamuksesta. Edeltäjäni Raine Niemelä nousi paikaltaan ylös ja kehotti minua jatkamaan kokous-ta jäljellä olevien asioiden käsittelyssä.

Noin kahden viikon kuluttua Raine soitti minulle ja totesi kokouksen menevän uusiksi. Ihmettelin, mistä syystä? Hän sanoi, että kokouksessa ei muistettu valita pöytäkirjantarkastajia. Esitin hänelle, että pöytäkirja voidaan lukea seuraavan kokouksen alussa. Jos kirjausten todetaan vastaavan kokouksen kulkua, eikä muutos ehdotuksia tule, niin se vahvistetaan. Raine jatkoi, että meidän on pidettävä uusi kokous, koska muutama osanottaja sitä vaatii. Kysyin häneltä, keitä nämä muutamat ovat. Hän vastasi, ettei kenenkään nimiä saa sanoa. Sanoin Rainelle, että he voivat pitää uuden kokouksen, mutta minä teen siitä valituksen hallinto-oikeuteen ja katsotaan sen päätös, kumpi kokous täyttää lain vaatimukset. - Uutta kokousta ei tullut enempää kuin ei muitakaan yhteyden-ottoja.

Muutaman kuukauden kuluttua sain Natura 2000-aluevalintoja koskevan kirjeen. Siinä huomau-tettiin, ettei jakokunta ole antanut vastausta kuulemiskirjeeseen. Soitin Rainelle ja kysyin miksi he eivät ole vastanneet Kokkolan ympäristökeskukselle Natura 2000-suojeluohjelmaan liittyvään uhan-alaiskyselyyn. Raine vastasi, ettei kyselyyn ole jätetty vastausta. Kysyin, miksi ei ole jätetty? Hän vastasi, että saarista on löydetty joitakin erittäin harvinaisia kasveja ja siksi se on valittu Natura-2000 suojeluohjelmaan. Kysyin vielä, mistä ja mitä kasveja on löydetty? Hän ei osannut sanoa nimiä eikä paikkoja. Peräsin vielä kasveista, eläimistä ja luontotyypeistä tehtyä selvitystä sekä niiden luettelointia ja suhteellisuusvertailua? Raine vastasi insinöörin sanoneen, ettei kannata vas-tata.

Tiesin, että Kalajoen kunta oli hakenut Rahjan saaristoa Natura 2000-suojeluohjelmaan, saadakseen suojeluohjelman avulla houkuteltua lisää kävijöitä ja tuloja Hiekkasärkkien huonosti kannattavalle matkailutoiminnalle. Kalajoki oli merkinnyt Himangan kunnan osallistuvan hankkeen kuluihin 200.000 markalla, vaikka Himangan kunnanhallitus ja -valtuusto olivat tehneet kielteisen päätöksen osallistumisesta Natura-hankkeeseen.

Saaristoa tuntevat asukkaat tiesivät, ettei Rahjan saariston luontoselvityksistä löydy perusteita suo-jelun kohdevalintaan. Kaikki EU:n vaatimat luettelot uhanalaisista kasveista, eläimistä ja luonto-tyypeistä olivat selvittämättä. Puhumattakaan aluevalintojen keskinäisestä suhteellisuusvertailuista. Kaikki selvitykset olivat tekemättä, mutta valintaperuste oli lintudirektiivi. Muutaman linnun luettelossa oli pajulintua, Suomen yleisin pesivä lintu.

Tein ympäristökeskukselle vastineen, jossa selvitin heidän tekemänsä uhanalaiskyselyn naurettavaksi.

Myöhemmin, jakokunnan toimitsijamiehet, osallistuimme Kokkolan virastotalolla pidettyyn palave-riin, jossa käsiteltiin suojelualuevalintojen vaikutuksia meneillään olevaan rantakaavaan sekä 1970-luvun puolivälissä käynnistyneeseen vesijättöjen jakoon. Suojelualueiksi oli valittu ulkosaaristo kokonaan sekä niitä rantoja, joita ympäröivät syvimmät vedet. Samoin oli selvitetty maanomistajille maksettavaa korvausta menetetyistä rakennusoikeuksista. Suojeluohjelmaan vedoten kaavaehdo-tuksesta oli poistettu 137 tonttia. Samoin puitiin venelaitureiden rakentamisen kieltämistä omaran-taisille tonteille. Niiden sanottiin heikentävän suojeluohjelman tavoitteita ja ohjaavan meriveden pohjavirtauksia.

Rantakaavan laati arkkitehti Matti Klemola Oulaisista. Edeltäjäni olivat luvanneet kaavoittajalle valtavan palkkion tonteista. Palkkio oli n. 10 % tontin arvosta eli n. 2.400 mk/tontti. Kun Natura-miehet poistivat 137 tonttia, kaavan laatijan palkkio luonnollisesti supistui.

Kaavaan tuli 335 tonttia. Kun se kerrotaan 2 400 markalla, kaavoittajan palkkio oli 804 000 mk. Edeltäjäni tekivät vuonna 1987 tällaisen sopimuksen. Saatuaan rahat Klemola siirtyi jonnekin Tampereen seudulle. Hän esitti kuitenkin tyytymättömyytensä siitä, että tonttien määrää supistettiin, kun kaavasta vähennettiin 137 tonttia. Kun tonttien määrä kerrotaan 2400:lla, häneltä jäi saamatta 328 800 mk. Valtionhallinnosta neuvottiin Klemolaa miettimään perusteet ja hakemaan korvausta valtiolta.

Kaavoittajan suvulla oli maata Kalliokarissa, Natura 2000-suojelualueen rajalla. Ympäristökeskuksen viranhaltijat löysivät keinon hyvittää Klemolan tulonmenetykset sillä, että tämä haki Natura-alueen rajalla sijainneen suvun omistaman, n. 4 ha maapalan suojeluohjelmaan. Liittäminen toteutettiin, josta kaavoittajalle maksettiin suojelukorvausta 200 000 markkaa. Alueen joutomaa ja tyvila-hoinen kuusikko liitettiin suojelukohteeksi, vaikka se jäi pääosin omistajan nautintaan.

Metsähallitus sai Kalajoen puolella sijaitsevaan Etelä-Kalliokariin 32 tonttia, vaikka moottorikelkan mittarin mukaan saaren ympärysmitta on vain 3,2 kilometriä. Sinne kerrottiin siirretyn rakennusoi-keusoikeutta muualta. Metsähallitus myi Etelä-Kalliokarin tontteja 145.000-177.000 markkaa/tont-ti, kun Himangan puolella maanomistajien menettämästä rakennusoikeudesta saamat korvaukset olivat 17.000-25.000 markkaa. Yksityisille kaavoitettiin 7,6 tonttia/ rantakilometri. Tonttien määrän vähentämiseksi löytyi toinenkin keino. Jos saaressa olevan lahden suu on alle 150 m, niin tontteja sai ainoastaan toiselle rannalle. Metsähallitus kertoi lehdistötiedotteessa myyvänsä Koivu-Kalliokarin tontteja rahoittaakseen himankalaisilta lunastettujen kohteiden hankintaa. Länsi-Suomen ympäristökeskus vahvisti Pohjanpään osakaskunnan kaavan 2.3.2000.

KK 1401/2001 vp-Raimo Vistbacka/ps

Valmistelin kansanedustaja Raimo Vitbackalle aineiston kirjallista kysymystä varten. Siihen olisi hyvä tutustua. Alla olevan osoitteen takana:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx-triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=kk+1401/2001

Tein eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun, koska maanomistajien menetetyistä rantatonteista maksettu korvaus oli nimellinen, verrattuna käypään arvoon. Kysyin kantelussa myös kaavoittajan saamasta 200 000 markan suojelukorvauksesta siksi, että se maksettiin vajaan neljän hehtaarin pinta-alasta, joutomaata ja saariston tyvilahoista ja ikivanhaa kuusikkoa. Kantelussa Eduskunnan oikeusasiamiehelle kiinnitettiin erityistä huomiota maanomistajien eriarvoisesta kohtelusta. Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam vastasi: Kaavoittajan suvun maa-alue on arvokkaampaa maata.

Korostan vielä, että Natura 2000-alevalinnat tehtiin ilman EU:n vaatimia uhanalaisten kasvien, eläinten ja luontotyyppien luettelointia ja suojelukohteiden keskinäistä suhteellisuusvertailua. - Onko Suomi oikeusvaltio?

Saariston veden laatu

Kurkikarvon, Kunnottoman ja Isonkivenkarvon välinen vesialue, samoin kun Kalajoen puolella Etelä-Kalliokarin ja Kunnottoman välinen alue, kasvoivat niin vahvaa heinää, että moottoriveneen potkuri piti puhdistaa parin sadan metrin matkalla useita kertoja. Veden pinnan peitti paksu vihreä lima. Huvilanomistajat eivät voineet käydä enää uimassa. Verkkoja ei voinut laskea, koska alapaula ei painunut pohjaan. Katiskan sai liman ja heinän läpi alas, mutta kalat ja vesilinnut olivat hylänneet alueen vesistön.

Koko ulkosaaristo kuului Natura-2000 suojeluohjelmaan. Sisäsaariston veden laatu huononi huoles-tuttavasti kesä, kesältä. Kunnottoman ja Isokivenkarvon välistä salmea, samoin Mattikarvon ja Antinkarvon välinen salmea avattiin vähän. Työ tehtiin Länsi-Suomen ympäristökeskuksen toimesta, samassa yhteydessä kuin Alaviirteenlahden salmia avattiin.

Mietimme rahoituskeinoja saadaksemme avattua salmia oikein kunnolla ja lisättyä niiden veden virtausta. Ne olivat maan kohoamisen vuoksi kuivuneet, veden vaihtuvuus estyi ja sinilevä valtasi mökkirannat.

Lehmät pidettiin 1950-60-luvulla kesät saarissa. Kuljettaessani lypsäjiä niihin, moottoriveneellä pystyi ajamaan läpi Kunnottoman ja Kurkikarvon välisestä salmesta. Tultaessa 1990-luvulle sen yli saattoi kävellä pikkukengillä. Talvella 1998-99 tehdyllä kosmeettisella salmen avauksella puhdistettiin Natura 2000-ohjelman puuhamiesten huonoa omatuntoa.

Kurkikarvon salmen ensimmäinen avaaminen 1998 -1999 talvella

Aiemmin vesistöjen kunnosta vastannut taho eli "vesipiiri" teki suunnitelman, jonka mukaan Ina-karin läpi olisi kaivettu kanava. Isäni omisti tuon maa-alueen ja hän suhtautui myönteisesti hankkeeseen. - Koskaan ei selvinnyt syytä, miksei sitä avattu, vaikka se oli merkitty jo maastoon. - No - syy oli tulossa oleva Natura 2000- suojeluhanke.

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on 30.10.2007 antamallaan päätöksellä nro 118/2007/4 myön-tänyt Alaviirteenlahden yhdistys ry:lle luvan Alaviirteen- ja Kekolahden veneväylien ruoppauk-seen, kaivuuseen sekä massojen läjittämiseen Himangan ja Lohtajan kuntien alueella. Hanke käsitti lukuisia veneväylien, ranta-alueiden ja venesatamien ruoppauksia sekä muutamia maakannasten kaivuita.

Osalle ruoppauskohteista, muun muassa Kurkikarvonsalmen aukaisulle, ei myönnetty lupaa. Ympä-ristölupavirasto mainitsi hylkäämisen perusteluina muun muassa kaivuutöiden laajuuden ja vähäi-sen hyödyn haittoihin nähden. Hakemuksessa ei oltu riittävästi perusteltu hankkeen tarpeellisuutta. Siinä oli kyse salmen avaamisesta kaivaen ja osaksi ruopaten eikä lupaa ratkaistaessa ollut ympä-ristölupaviraston tiedossa, että Kurkikarvonsalmessa oli kysymys olemassa olevasta väylästä,vaikka se oli ruopattu vuosina 1998−99 Länsi-Suomen ympäristökeskuksen toimesta. - Vaasan hallinto-oikeus on 8.4.2009 antamallaan päätöksellä nro 09/0173/2 on pysyttänyt ympäristölupaviraston kielteisen päätöksen.

Edellä olevan päätöksen mukaan Kurkikarvonsalmi ei saanut ruoppauslupaa. Ruoppaukseen kieltei-sen kannan ottanut Kokkolan ympäristökeskuksen edustaja vastusti hanketta väittäen vesialueen muodostuvan klujärveksi, joten sen salmia ei saa ruopata. Kolme samaan alueeseen kuuluvaa sal-mea oli jo aiemmin ruopattu, joten se ei täyttänyt kluujärven syntymisen edellytyksiä. Lisäksi hän väitti, että jos Kurkikarvonsalmi avataan, kalojen kutupaikat menevät pilalle.- Väitteellä ei ole min-käänlaista totuuspohjaa. Luvan myöntäjälle riittää perusteeksi, kun joku viranhaltija sanoo: ei.

Pyysin tohtori Esa Erannilta lausuntoa Kurkikarvonsalmen avaamisen tarpeellisuudesta ja toimitin sen ympäristöneuvos Hanna Pesoselle ympäristölupavirastoon Helsinkiin. Pyysin saada tavata hänet. Sain häneltä kutsun ja menin paikalle.

(kuva)

Kurkikarvon salmi avattu Hanna Pesosen tapaamisen jälkeen

Tapaaminen Pesosen kanssa

Saapuessani Ympäristölupavirastoon Pesonen odotti minua jo ala-aulassa. Esiteltyäni itseni hän kysyi, että pitääkö hänen kutsua turvamiehet tapaamiseen. Vastasin, että sehän ei ole minun päätettävissäni, mutta jos tuntuu turvattomalta, niin voihan hän kustua heidät paikalle.

Olin todella pettynyt eri viranomaisten antamien valheellisten lausuntojen perusteluihin, joilla he kieltäytyivät antamasta ruoppauslupaa. Olin käyttänyt puhelinkeskusteluissa ilmeisen kovaa kieltä siksi, että havaintojeni mukaan ylemmän viranhaltijan piti puolustaa alempaa, vaikka tämä olisi syyllistynyt valehteluun. Keskusteluissa syntyy käsitys, että hallintoalamainen ei ole täysjärkinen.

Olin valittanut em. päätöksestä hallinto-oikeuteen, jonka liitteenä oli tohtori Esa Erannin salmien ruoppaamisen tarpeesta laatima lausunto.

Menimme Pesosen työhuoneeseen ja istuuduimme vastakkaisille puolin pöytää. Hän heitti minulle pöydän yli Esa Erannin kirjan "Suomen ympäristöpolitiikka luonnonsuojelua vai vastuutonta vallankäyttöä". Samalla hän kysyi, mistä me olemme löytäneet tällaisen asiantuntijan. Vastasin hänelle, että 'hätä keinot keksii'.

Käytyämme puolisen tuntia asiaa läpi Pesonen nousi seisomaan ja sanoi, että kun me vedämme takaisin hallinto-oikeuteen tekemämme valituksen, hän antaa luvan Kurkikarvonsalmen ruoppaukseen. Kysyin häneltä, että miten voimme luottaa hänen lupaukseensa, sillä olen huomannut kaikkien luonnonsuojeluhankkeiden perustuvan mieltymyksiin ja perusteettomiin väitteisiin, kuten näistä Kurkikarvonsalmen ruoppaukseen annetuista lausunnoista ilmenee. Ne sisältävät suoria valheita.

Värikkään keskustelun jälkeen Pesonen käveli luokseni, ojensi kätensä ja jatkoi, että hänellä ei ole antaa muuta vakuutta kuin kätensä. - Tartuin hänen käteensä ja sanoin, että vedän valituksen takaisin, jos ruoppauslupa tulee kahden viikon sisällä, jotta koneilla voidaan liikkua vielä jäällä. Hän jatkoi, että eiköhän se järjesty.

https://www.alpoylitalo.com/82

Paluumatkalla mietin junassa, kuinka paljon viranhaltijat teettävät turhaa ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevaa työtä. Valtion tilintarkastajien selvitysten mukaan Natura 2000-suojeluohjelman edellyttämä luonnonhoito maksaa vuosittain enemmän kuin alueiden hankinta. - Onko meillä siihen varaa? Miksi asukaslukuun suhteutettuna Suomen hallintokoneisto kuuluu maapallon raskaimpiin?

Palatessani Pesosen luota katselin junan ikkunasta Etelä-Pohjanmaan turvesoita. Mieleeni palasivat jakokunnan kokouksesta Paavo Isopahkalan jupinat: Ei tuu mitään, en rupia millekkään, ei tuu mitään! Samoin serkkuni Raine Niemelän yritys mitätöidä kokous, jossa minut valittiin jakokunnan puheenjohtajaksi verukkeella, ettei muistettu valita pöytäkirjantarkastajia. Miten jakokunnan osak-kaat eivät käsittäneet, kunka valtavan tilin teki rantakaavan suunnitellut Matti Klemola, kun hän sai 2470 markkaa/tontti. Kuka puolustaa jakokunnan ja manttaalinomistajien oikeuksia?

Hyväuskoisena luotin ympäristöneuvos Hanna Pesosen lupaukseen. Koin matkani onnistuneen ja palattuani kotiin vedin Kurkikarvonsalmen avausta koskevan valituksen pois hallinto-oikeudesta.

Pesonen lupauksen mukaan saimme kahden viikon sisällä ruoppausluvan. Salmi avattiin ja sen vai-kutukset ovat silmin nähden hyvät. Töiden jälkeisenä kesänä tri Esa Eranti tuli vaimoineen tutustu-maan vesistössä tapahtuneeseen muutokseen. Hän teki silmämääräisiä havaintoja heinittymisestä. Loristelimme välillä vettä äyskäristä, josta ammattimiehen silmä havaitsi veden laadun muutoksen. Ajettuamme saaristoa ympäri poikkesimme kahville Haminaperän mökille.

Nykyisin Himankajokisuun lähialueilla kevätjäällä istuu kymmeniä pilkkijöitä ja kesällä onkijoita. He saavat Rahjan puoleltakin suuria ahvenia. Tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen salmis-sa virtaavan veden voimakkuus jopa kaataa väylämerkkejä. - Runsaita kalakantoja hyödynnetään valitettavan vähän.

Kylälle tuli miniä

Himankakylään tuli tehokas ja ahkera miniä. Hän käynnisti allekirjoittaneen ajojahdin ja häädön jakokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Hän halusi miehensä tilalleni. Eino Keiski ja Eila Verronen tukivat hanketta ja halusivat minut sivuun.

Olin hoitanut tehtävää parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan puolustaen ja valvoen jakokunnan osakkaiden etuja n. 15 vuotta. Olin äärettömän pettynyt ja turhautunut moniin viranomaispäätöksiin. Niiden sisällöstä näkyi vallan käytön ja -näytön halu, mutta ei luontoa hyödyttäviä ajatuksia. Luottamustoimet ovat palkattomia, mutta "puukkoa" tulee selkään ja takana puhutaan potaskaa. Siitäkö on syntynyt sananlasku: Kiittämättömyys on maailman palkka?

Häätöäni puuhanneet olivat keränneet voimansa ryhmittyen seuraavaan jakokunnan kokoukseen syrjäyttääkseen minut ja saadakseen Ari Ala-Himangan tilalleni puheenjohtajaksi. Tiesin suunnitel-masta ja olin tyytyväinen päästessäni irti. Tuotin kokousväelle pahan pettymyksen, kun pyysin itse eroaa, jotta he eivät päässeet erottamaan. Tekemäni ilmoituksen seurauksena ne voimat, joita omassa suvussani löytyy molemmilta puolin, kokivat saavuttaneensa suuren voiton.

Vanhan sananlasku toteaa: Totuudenpuhujan on vaikea saada yösijaa

Rantojensuojelu sekä Natura 2000-suojeluohjelma todistavat sen, miten sanalaskut syntyvät. Olin kypsä lopettamaa.

Mieleen palautui matka, kun vedin kolmen jakokunnan johdosta koottua ryhmää tapaamaan ympä-ristöministeri Pekka Haavistoa eduskuntatalolle. Tapaamisessa edesmennyt veljeni Tapio kysyi ministeriltä, että millä perusteella Rahjan ja Himankakylän edustan saaristo ollaan liittämässä Natura 2000-suojeluohjelmaan. Ministeri Haavisto vastasi, että ensin valitaan kohteet ja sitten keksitään perusteet. Mukanani olivat Tapion lisäksi Riitta Tilus, Esa Pirkola ja Jouko Alajoki.

Yritin mahdollisuuksien mukaan avustaa avuntarvitsijoita. Olin tehnyt valtavan työn minimoidaksemme maanomistajien omaisuuden sosialisointia, jota toteutettiin luonnonsuojeluverukkein. Ran-takaavassa sain siirretksi Ala-Himangan rakennusoikeutta saaristosta Himankajokisuun ja Kekolah-den väliselle alueelle. Perusteena käytin Metsähallituksen saamaa rakennusoikeuden siirtoa Koivukalliokariin. Kaavamääräykset unohdettiin, kun Ala-Himangan rakennusoikeutta siirrettiin mante-reelle.

Nyt Natura 2000-suojelukohteet ovat jokaisen hankkeen kohdalla konsulttien selvityksiä vaativa, kallis hidaste ja usein myös toteutuksen este. Keijo Himangalta kiellettiin Pauhassa rantaan ulottuvalle tontille suunniteltu venelaiturin rakentaminen vedoten Natura 2000-suojeluohjelman mää-räyksiin. Jos hyvältä ja suojaiselta venehaminan paikalta paljastui poistettava kivi, sitä ei saanut siirtää, jotteivat suojelualueen pohjavirtaukset muutu! Olen puhunut rannanomistajan kanssa ja monelle kansanedustajalle, mutta mikään ei ole muuttunut. Valitustiet ovat olemassa, mutta kun kyseessä on Natura 2000-suojelualue, niin päätöksen lopputuloksen tietää jo valitusta tehtäessä.

Kekolahden sataman laajennukseen EU-rahaa

Allekirjoittanutta harmittaa edelleenkin, kun Kekolahden kalasataman laajennukseen luvattu Eu- rahaa 321 000 euroa jäi käyttämättä. Raha oli korvamerkitty Kekolahden venesataman laajennukseen. Leo Viitamäen suunnitelma jäi toteuttamatta. Uusi puheenjohtaja Ari Ala-Himanka halusi ruo-pata ensin Himankajoen. Oliko rahan myöntämisen taustalla hyvitys perusteettomasta Natura 2000-suojeluohjelman aluevalinnoista? Yksityisomaisuuden lain suoja mitätöitiin. Totesihan ympäristöministeri Pekka Haavisto - ensin valitaan kohteet ja sitten keksitään perusteet.

Himangan seurakuntatalolla järjestetyssä kokouksessa himankalainen Boren käytti puheenvuoron ja puolusti Natura 2000-suojeluohjelmaa sillä, etteivät tonttien hinnat karkaa heikäläisten ulottumat-tomiin. Nyt köyhilläkin on mahdollisuus saada kohtuuhintaisia tontteja. Mitenkäs kävi?

Edellä kerroin, että Natura 2000-suojeluohjelmaa haki Kalajoen kaupunki ja merkitsi virheellisesti hakijaksi myös Himangan kunnan ja osallistumaan kustannuksiin 200 000 markalla. Himangan kunnanvaltuusto ja -hallitus olivat antaneet kielteisen lausunnon koko hankkeesta. Kalajoella luultiin Natura-alueen tuovan lisää turisteja ja tuloja huonosti menevälle Hiekkasärkkien matkailuyritykselle.

Lohtajan ja Himangan maanomistajien puolustus oli kapeilla harteilla. Maanomistajille ei kerrottu, missä kasvaa uhanalaisia kasveja.

Kansan perätessä tietoa uhanalaisista ja suojeluperusteista viranomaiset vastasivat: Emme voi ker-toa, missä uhanalaisia esiintyy, etteivät maanomistajat mene ja tuhoa kasveja, kun he tietäisivät niiden kasvupaikat. - Sen sijaan saariin vietiin maksua vastaan satapäinen lammaskatras ennallistamaan luontoa ja suojelemaan rauhoitettua tyrniä. Olivatko luontoa ennallistavat lampaat koulutettu niin, etteivät ne vahingossakaan "haukkaisi" uhanalaisen lehtiä ja jyrsisi runkoa paljaaksi?

Lampaiden tuhottua rauhoitetut tyrninmarjapensaat tuhoutuivat paikkakuntalaisille tärkeät tulo- ja vitamiinilähteet. Keskipohjanmaa-lehti ei julkaissut aiheesta kirjoittamaani juttua, mutta pari muuta lehteä sen julkaisi. Sen sijaan em. lehden toimittaja kirjoitti jutun, jonka mukaan ennallistaminen oli onnistunut hyvin. Hän syyllisti kuitenkin lampurit, koska he eivät olleet kertoneet biologeille, että lampaat jyrsivät tyrnipensaita. Kohta lehtijutun ilmestyttyä tyrni poistettiin rauhoitettujen kasvien luettelosta. https://www.alpoylitalo.com/132

Jakokunnan puheenjohtajaksi tilalleni tuli kylän suurin maanomistaja. Hän halusi Himankajoen ruoppauksen ensin ja vasta sitten, jos on rahaa ja tarvetta, laajennetaan Kekolahden kalasatamaa. Aiemman Kekolahden venesatamaan suunniteltu 40 veneen laajennus oli rahoittajalle liian pieni kohde. Suunnitelma laajennettiin 64 uuteen venepaikkaan, jolloin kohde kelpasi rahoittajalle. Raha

oli osoitettu Kekolahden kalasataman laajennukseen, ei Himankajokeen. EU:n myöntämä raha jäi käyttämättä ja palautui takaisin, kuten aiemmin mainitsin.

Kekolahti olisi tullut ruopata ensin, koska sinne tulee neljän metrin väylä ja Himankajokeen 1,2 metrin väylä. Kokemuksesta tiedän Himankajokeen johtavan väylän kulkusyvyyden olevan vain hiukan yli metrin.

Kekolahden sataman laajennusrahoituksen ollessa selvä, konsultti "Nouseva Rannikkoseutu" ilmestyi paikalle. Se tarjoutui hallinnoimaan sataman laajennushanketta. Jäätyäni pois tämä hanke unohtui kokonaan. Näissä konsulttien esiinmarsseissa on mielenkiintoisia piirteitä.

Kun Himankajoen kunnostukseen saatiin rahoitus, palveluksiaan tarjosi ensimmäisenä konsultti, joka oli tehnyt aiemmat ympäristövaikutusselvitykset silloin, kun Kalajoen kaupunki oli tutkinut joen kunnostustarpeen. Myöhemmässä vaiheessa oli sama kohde ja lähes sama hinta, vaikka aiemmin tehdyt selvitykset olivat tallessa ja olisivat päivitettyinä riittäneet lain edellyttämiin ympäristövaikutusten selvityksiin. - Tästä herää kysymys ilmoittaako virkakoneisto konsulteille mahdolliset työtilaisuudet ja vaaditaanko niiden ilmoittamisista palkkio?

Kuuluiko voittajiin Lapin tiira ja Ruijan esikko? Pelastiko Kurkikarvonsalmen ruoppaus nelilehtivesikuusen ja saariston kutupaikat? Aiemmin sorsan ja koskelon laskutelineet tökkäsivät heinikossa niin, että epäonnistunut laskeutuminen saattoi päättyä nokalleen. Aikaa kului pitkälti yli 10 vuotta, kun ei ollut heinää. Vasta parina, kolmena kesänä heinää on alkanut ilmetä.

Kalastajien ongelmat

Perämeren alueen ammattikalastajilta sekä aktiivisilta harrastajilta on tullut jo parisenkymmentä vuotta tietoa ongelmaksi muodostuneista hylkeistä. Nuoruudessani kalastus oli osa pakollista elan-non hankintaa, josta ei voinut kieltäytyä eikä ummistaa silmiään kalastajien ongelmien edessä.

Olen kirjoittanut hyljeongelmasta lehtiin jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Todennäköisesti ne ovat ohjanneet ongelman tunnistaneita kalastajia ottamaan yhteyttä minuun. Kansanedustaja Pirkko Mattila oli aktiivinen toimija hylkeenpyynnin luvanvaraisuuden poistamiseksi. Käydessämme tutus-tumismatkalla Brysselissä havaitsin suomalaisten meppien tiedon hyljeongelmasta - olemattomaksi. Pyydettyäni perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerneriä ottamaan kantaa hylkeen tuotteistuskiel-lon perumisen puolesta hän suorastaan kauhistui: " Sitä ei saa poistaa missään tapauksessa, sillä hyljehän on erittäin uhanalainen."

EU:n asettama hylkeiden tuotteistuskielto on tosiasiallinen este, ettei niiden pyyntikiintiö täyty yhtenäkään vuotena. Kiintiöstä saadaan pyydetyksi vain noin 20 %. Useista yhteydenotoista huolimatta tuotteistuskieltoa ei ole poistettu. - Vastaus on: EU-määrää! Hyljekanta kasvaa 5 - 8 % vuodessa.

Hyljesafari

Järjestin keväällä 2016 kansanedustajalle hyljesafarin Perämerelle. Mukana olivat Pirkko Mattila, Katja Hänninen, Antti Rantakangas ja Reijo Hongisto sekä eduskunnan lääkäri Vesa Särkkä sekä Suomen Metsätäjien liiton silloinen pj. Lauri Kontro. Safarin jahtipäällikkönä toimi Esa Pirkola ja kokkina Matti Pöntiö. Merenkulkuavustajana oli Juha Niemelä. Pyyntimatka sujui muutoin hyvin, mutta myöhäisestä aamun ajankohdasta johtuen muut pyytäjät olivat liikkeellä aikaisemmin emme-kä me päässeet pyyntietäisyydelle.

Päivän päätteeksi Jukka Juola tarjosi Ulkokallassa saunan sekä yösijan ja Eero Pöntiö maistuvan illallisen. Tapasimme Ulkokallassa muutamia hylkeenpyytäjiä ja näimme kymmenkunta päivän aikana pyydettyä hyljettä. Vieraat näkivät, ettei Perämerellä ole hyljepulaa.

Hylkeenpyyntimatka jätti pysyviä muistoja, joista keskustellaan edelleen. Onhan matka keväisille hylkijäille muuta kuin eduskunta tai toimittajan ja lääkärin työympäristö. Matkan seurauksena sain eduskunnan puhemiehen Paula Risikon kutsun ns. puhemiehen illalliselle. Illastajia oli parisenkym-mentä, joukossa metsästystä harrastavia ympäri Suomen. Tuokin tilaisuus pysyy mielessä.

Jakokunnassa elettiin hiljaiseloa

Vuoden 2009 jälkeen en ole kuullut jakokunnan toimista muuta kuin sen, ettei useista yrityksistä huolimatta Himankajoen ruoppaukseen oltu saatu rahaa. Joen mataloituminen muodostui todel-liseksi ongelmaksi, sillä sen alajuoksu toimii noin 140 veneen satamapaikkana. Jos merivesi oli alhaalla, joesta oli vaikea päästä ulos.

Kesäkuussa 2018 jakokunnan toimitsijamiehet ottivat yhteyttä ja esittivät toivomukset, että alkaisin uudelleen jakokunnan puheenjohtajaksi. He luottivat, että saisin hankituksi rahoituksen joen kun-nostukseen. Selvittelin mahdollisuuksia ja sovimme uuden tapaamisen muutaman viikon kuluttua Himankakylän rannassa. Tapaamisessa olivat mukana Ylivieskan Rieska Leaderistä Kirsti Oulasmaa ja Heidi Pasanen sekä Sakari Heikkilä. Keskustelimme heidän ja osakaskunnan toimitsi-jamiesten kanssa Himankajoen ruoppauksen rahoitusmahdollisuudesta. Keskustelussa todettiin, ettei Rieska Leader rahoita joen ruoppausta, mutta parkkipaikan laajennusta ja muita maan päällisiä rantarakentamisen hankkeita.

Kotiväki ei innostunut asiasta, sillä he muistivat, kuinka paljon se vaatii aikaa ja työtä. Heidän asenteensa oli tiedossani. Lähtiessämme juhannuksenviettoon Haminaperään meriveden korkeus oli reilusti miinuksella. Perämoottorin potkuri oli syvällä joen pohjamudassa ja koko vene kuivilla. Lähtö tuotti suuria vaikeuksia saada se syvemmälle ja päästä pois joesta. Perheen asenteet muut-tuivat hiukan. Meillä oli todellinen uhka, ettemme pääse mökille. Sain suostumuksen ottaa pesti vastaan, mutta korkeintaan pariksi vuodeksi. - Annoin suostumukseni, mutta ilmoitin toimitsijamiehille, etten lupaa mitään, mutta voin yrittää rahoitusta joen kunnostamiseksi.

Kalajoen kaupungin suorittamien maaperätutkimusten mukaan joesta piti ottaa vähintään 6 500 m3 pääasiassa veden tuomaa humusta ja muutamia satoja kuutiota kovempaa moreenia.

Lähinnä Pahkalan kylän suunnalta tuli taas vastustusta joen ruoppaukseen. Myöhemmin otettuani Kekolahden laajennussuunnitelman mukaan Pahkalan vastustus koveni - ei suoraan minulle, mutta sanansaattajien välityksin.

Osallistuin Uunilan maatilakahvilassa pidettyyn yleiseen kokoukseen, jossa minut valittiin toimit-sijamiesten joukkoon. Kerroin valinnastani kansanedustaja Pirkko Mattilalle tiedustellen, millä tavoin rahoitusta olisi viisasta lähteä yrittämään. Kalajoen kaupungin tekemän kustannusarvion mukaan ruoppaus maksaisi 189 000 euroa. Päivitimme lähes kymmenen vuotta vanhan suunnitel-man ja saimme kustannusarvioksi 211 000 euroa.

Annoin Kalajoen kaupungin tekemistä suunnitelmista kopiot muutamille urakoitsijoille ja tiedustelin joen kunnostukseen budjettihintaa. Humuksen kuutiomäärä ja olosuhteet sekä läjitysalueiden sijainnit selvisivät aineistosta. Sain tarjouksia 250 000 - 300 000 euron väliltä. Kalajoen kaupungin selvitysten perusteella meillä ei ollut madollisuutta rahoittaa Kekolahden sataman laajennusta. Urakoitsijoiden ilmoittamien tarjousten mukaan Kekolahden kustannusten arvioitiin olevan 10 - 15 euroa/m3.

Saamani äänimäärän perusteella tulin eduskuntavaaleissa kansanedustaja Raimo Vistbackan varaedustajaksi ja toimin Pirkko Mattilan kampanjapäällikkönä. Vedin myös osaltani Pohjois-Suomessa viiden puolueen muodostamaa vaalikiertuetta: Pohjoisen puolesta-ryhmää. Päätimme Pirkko Mattilan kanssa järjestää mökillämme Haminaperässä saunaillan ja esiintyä seuraavana päivänä vaaliteltan kanssa Himangalla Raumankarin markkinoilla. Wikipedia: "Mattila oli kansanedustaja 2011-2019 ja Sipilän hallituksen sosiaali- ja terveysministeri vuosina 2016-2019."

Tapaamisessamme tutustuimme Kalajoen tekemään joen kunnostusselvitykseen ja kävimme veneellä tutustumassa Kekolahden sataman laajennusmahdollisuuksiin. Kerroin heille, että näiden satamien kunnostus hyödyttää noin 600 - 800 ihmistä. Hankkeen todettiin hyödyttävän laajaa ihmisryhmää ja se tukee laajalti seudun asukkaiden tarpeita. Kerroin Kekolahden satamaan tulevan neljä metrin väylän syvyyden ja mahdollisuudesta toimia lastauksen ja isojenkin veneiden hätäsata-mana ainakin sata vuotta. Ajatukseni saivat kannatusta.

Myöhemmin kansanedustajien keskuudessa herätti ihmetystä se, ettei minua oltu valittu osakas- eli jakokunnan puheenjohtajaksi, vaan toimitsijamiesten ryhmään. Siitä tuli kynnyskysymys, joka piti selvittää. Jakokunta kutsuttiin koolle uudestaan ja minut valittiin puheenjohtajaksi. Ilmeisesti aiemman kokouksen pöytäkirjaan valintani kirjattiin väärin eli toimitsijamieheksi. - Tästä Raine Niemelä antoi jo aiemmin muistutuksen.

Syksyllä pidettiin uusi kokous, jonka pöytäkirjaan asemani kirjattiin oikein ja siitä lähetettiin kopio kahdelle eduskuntaryhmälle. Sain 3.12.18 Pirkko Mattilalta puhelun. Hän ilmoitti, että Pohjanpään jakokunnalle on myönnetty eduskunnan määrärahoista ns. joululahjarahaa 200 000 euroa.

Tämä tieto herätti taas konsultin - saman joka oli tehnyt vuonna 2010 selvityksen ja laskuttanut siitä lähes 9 000 euroa. Konsultti arvioi nyt työnsä hinnaksi noin 9 000 euroa.

Selvitin muita konsulttimahdollisuuksia, joilta sain edullisempia tarjouksia kuin tältä, jolla aiemmat selvitykset olivat valmiina.

Kokonaisuutena näiden kahden kohteen konsultoinneista on laskutettu noin 27 000 euroa. Ilman konsultteja työ olisi tehty aivan samalla tavalla, kuin se nyt tehtiin. Emme olisi tarvinneet ainoatakaan konsultin selvitystä. - "On Suomi köyhä ja siksi jää".

Aluehallintoviraston lupa Nro 45/2020 DnroPSAVI/39782019 käsittää 36 sivua ja maksoi

10 750 euroa

Himankajoesta poistettiin 1003 traktorikuormaa humusmassaa eli n. 6 000-6 500 kuutiota. Urakka-summa 48 500 € + alv. Tingin hinnasta pois 5000 eroa, jonka urakoitsija hyväksyi. Lisäksi ilmoittauduimme alv-velvolliseksi, jolloin saimme alvin palautuksen. Työt alkoivat 17.11.2020 ja kestivät 10 työpäivää. Verollinen kuutiohinta on n. 10 euroa eli kohtuullisen "hyvä" hinta. Parhaim-millaan traktorikuorman kaivuu joesta kesti kaksi ja puoli minuuttia. Miksi Kalajoen kaupungin laskema joen kunnostuksen budjettihinta vuonna 2010 oli 189 000 euroa?

Kekolahden sataman laajennus alkoi joulukuun alkupäivinä läjitysalueen penkan rakentamisella ja maaperän tutkimuksilla. Työ tehdään kuivana patoamalla laajennusalue ja pumppaamalla vesi pois. Jouluna pato oli toiminnassa, kun meriveden korkeus oli lähes 50 cm miinuksella. Patoon jätettiin valuma-aukko.

Kaivuu kilpailutettiin sääntöjen mukaan ja siihen saatiin vain kaksi varteenotettavaa tarjousta. Muutamilta tahoilta esitettiin kovaa painostusta, että urakka pitää antaa oman paikkakunnan yrittäjälle. Himanganjoen kunnostus meni Ähtärin Ruoppaustiimille 48 500 eurolla. Maanrakennus Uunila Oy tarjosi Himankajoen kunnostuksen 119 000 eurolla. Tämä yrittäjä on omalta paikkakunnalta.

Uunila Oy sai Kekolahden 40 venepaikan laajennuksen, johon yritys toimitti yhden laiturin. Toinen laituri ostettiin Laakson laitureilta.

Uunilan laiturin rakenteet eivät ole kestäneet, mutta kaikki takuuasiat ovat jääneet yhtiöltä hoita-matta, samoin koko alueen tasaus.

Esa Yli-Parkas sekä veljensä ja hänen poikansa ovat hoitaneet Uunilan laiturin remontin talkootyönä.

Työt on tehty maisemointeja myöden valmiiksi. Rahat ovat riittäneet.

Himanganniemen ja Leton välinen väylä

Himanganniemestä Leton ja Kalliokarin karvon väliin tuleva väylä olisi kiireellisen kunnostuksen tarpeessa. Väylän normaalin veden korkeuden aikana väylä lienee pääosin 1,4 m syvä, mutta väylällä on myös kiviä. Oma veneeni vaatii 1,1 m:n kulkusyvyyden. Yritin kerran päästä sillä Himanganniemeen ja jokeen, mutta perä kolisi kiviin tuon tuostakin. Kävin joessa kääntymässä ja palasin takaisin Kekolahden laituriin.

Jos maa kohoaa, kuten julkisuuteen kerrotaan, kulkusyvyys on nykyisin korkeintaan 1,2 m. Siitä johtuen väylän kunnostukseen pitäisi löytää rahaa.

Pirkko Mattila on luvannut olla aloitteellinen rahan löytämiseksi. Katja Hänninen on luvannut tukea, kun Mattila tekee aloitteen. Vaalit ovat 2.4.2023.

Alpo Ylitalo

jakokunan pj.

Ps. Valitettavasti liittämäni muutamat kuvat eivät siirtyneet tähän mukaan.